Siirry sisältöön

Tapahtumien superviikonloppu kokoaa yhteen JHL:n maahanmuuttajataustaiset jäsenet

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna Helsingissä järjestetään samanaikaisesti kaksi tapahtumaa JHL:n maahanmuuttajataustaisille jäsenille. Liitto panostaa maahanmuuttajatyöhön entistä enemmän ja kutsuu kaikki tähtiammattilaiset mukaan toimintaan.

Maahanmuuttajatoimintamme on eläväistä ja kasvavaa. Marraskuun viimeisenä viikonloppuna Helsingissä järjestetään kaksi maahanmuuttajataustaisille jäsenillemme suunnattua tapahtumaa: maahanmuuttajataustaisten luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen verkostoitumis- ja koulutustapaaminen sekä maahanmuuttajaverkostojen koulutuspäivät. 

– Kaksivuotinen maahanmuuttajaprojektimme on loppumassa vuodenvaihteessa ja halusimme päättää sen näyttävästi, JHL:n projektityöntekijä Linda Savonen iloitsee tapahtumaviikonlopusta. 

Molemmilla koulutuksilla on omat erilliset ohjelmansa, mutta tapahtumat yhdistyvät sunnuntaina. Tapaamisessa luottamustehtävissä toimivat maahanmuuttajat kertovat roolistaan ja kannustavat maahanmuuttajaverkostojen aktiiveja luottamusmiehiksi ja työsuojeluvaltuutetuiksi.

Neleah Kagiri on JHL:n maahanmuuttajaprojektin uusi voimahahmo: ”Muualta tullut työnhakija pitää kohdata ihmisenä eikä jonkun ryhmän edustajana”

JHL:n kaksivuotisen maahanmuuttajaprojektin tavoitteena on ollut saada mahdollisimman moni ammattialoillamme työskentelevä maahanmuuttaja tai maahanmuuttajataustainen mukaan liiton toimintaan ja sekä edunvalvonnan piiriin. Yhdessä olemme vahvempia. 

Edustajistomme päätti hiljattain panostaa maahanmuuttajatoimintaan lisää palkkaamalla kaksi vakituista työntekijää maahanmuuttajatyöhön. Työvoimapula kasvaa monilla aloilla ja Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa entistä enemmän. 

– Olen erittäin iloinen, että edustajisto päätti vakiinnuttaa maahanmuuttajatyön pysyväksi toiminnaksi kahdella vakituisella työntekijällä. Voimme olla ylpeitä siitä, että JHL on edelläkävijä tässä asiassa, Savonen kommentoi.

Tällä hetkellä JHL:n jäsenistä noin 6300 puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. 

Maahanmuuttajataustaisten luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen verkostoitumis- ja koulutustapaaminen

Ammattiliittomme historian ensimmäinen verkostoitumis- ja koulutustapaaminen nimenomaan maahanmuuttajataustaisille luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille järjestetään 25.–27.11. Scandic Pasila -hotellissa. 

– Vaikka maahanmuuttajajäsenten määrä on liitossa kasvussa, ovat he edelleen aliedustettuina luottamustehtävissä. Toivottavasti saamme tämän ensimmäisen verkostoitumistapahtuman kautta luotua tästä pysyvän väylän, jonka kautta voimme tarjota tukea näille maahanmuuttajataustaisille pioneereille, Savonen ideoi. 

Koulutukseen osallistuvat saivat itse laatia tapaamisen ohjelman. Esiin nousi erityisesti tarve keskinäiselle vertaistuelle ja kokemusten vaihdolle. Osallistujat pääsevät myös muun muassa vuorovaikutus- ja esiintymiskoulutukseen. 

JHL:n jäsenhankintaviikot: Monikulttuurinen työyhteisö sai aikaan hyvän kierteen – Ammattiliittoon on helpompi liittyä, kun työkaveri on jo jäsen

Maahanmuuttajaverkostojen koulutuspäivät

Maahanmuuttajaverkostojen koulutuspäivät järjestetään 26.–27. marraskuuta Scandic Park -hotellissa. 

Koulutuksen teemoja ovat työelämän pelisäännöt, luottamusmiestoiminta, työehtosopimukset omaJHL, liiton koulutukset ja maahanmuuttajaverkostojen toimintasuunnitelmien teko. 

Mikä ihmeen maahanmuuttajaverkosto?

Ammattiliitto JHL:ssä on kuusi alueellista maahanmuuttajaverkostoa. Verkostot on perustettu madaltamaan maahanmuuttajataustaisten tähtiammattilaisten kynnystä aktiiviseen jäsenyyteen. Verkostot ovat myös ponnahduslauta yhdistysten toimintaan. 

Verkostojen tehtävänä on parantaa maahanmuuttajajäsentemme tiedonsaantia työelämästä ja työntekijän oikeuksista. Porukoissa myös keskustellaan ammattiliitosta ja ajankohtaisista työelämäasioista. Hauskanpitoa ei myöskään pidä unohtaa!

JHL:n maahanmuuttajaverkosto laajeni Itä-Suomeen – Puheenjohtaja Wendy Savolainen: On ilo ja ylpeys, että ammattiliitto avautuu maahanmuuttajille

Tässä lista maahanmuuttajaverkostoistamme:

Verkostoista neljä on perustettu viimeisen kahden vuoden aikana maahanmuuttajaprojektimme ollessa käynnissä, mutta KaMuT ja MeVe ovat olleet toiminnassa jo pidempään.

Jokaisen verkoston omalta sivulta löydät ohjeet siihen, miten voit päästä mukaan! Maahanmuuttajaverkostoihimme ovat tervetulleita kaikki maahanmuuttajataustaiset JHL:n jäsenet.

Oletko uusi tuttavamme, etkä ole vielä jäsen? 

Tästä pääset liittymään jäseneksi!