Siirry sisältöön

JHL ja muut työntekijäjärjestöt hylkäsivät sovintoesityksen: Yksityisten koulujen lakko uhkaa pidentyä ja laajentua

Valtakunnansovittelijan esitys ei riitä JHL:lle, sillä se olisi polkenut tasa-arvoisen työelämän maanrakoon.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Opetusalan ammattijärjestö OAJ sekä ammattiliitto Jyty ovat jättäneet jo kolmannen yksityistä opetusalaa koskevan lakkovaroituksen.

Järjestöt jättivät varoituksen tänään torstaina 14. huhtikuuta kello 12 valtakunnansovittelijalle ja Sivistystyönantajille. Lakko alkaisi 3. toukokuuta ja se kestäisi viikon viidessätoista helsinkiläisessä ja kahdessa tamperelaisessa yksityiskoulussa, ellei ratkaisua sitä ennen synny.

Aiemmin aamupäivällä yksityisen opetusalan palkansaajia edustavat liitot jättivät hylkäävän vastauksen sovittelija Jukka Ahtelan eilen antamalle sovintoehdotukselle. Liitot katsoivat, ettei ehdotus turvannut kilpailukykyisiä työehtoja eikä riittäviä palkankorotuksia.

Kaikki opetusalan ammattilaiset ansaitsevat palkkaohjelman, jolla turvataan ostovoima ja työnantajien kilpailukyky.

JHL, OAJ ja Jyty jättivät 4. huhtikuuta varoituksen viikon pituisesta työnseisauksesta yksityiselle opetusalalle. Myöhemmin liitot jättivät uuden lakkovaroituksen niin, että lakkopäivät lisääntyivät yhdellä. Näin ensimmäisen aallon lakko 15 helsinkiläisessä yksityiskoulussa alkaisi tiistaina 19. huhtikuuta ja päättyisi tiistaina 26. huhtikuuta

Tänään annettu lakkovaroitus koskee samoja kouluja sekä niiden lisäksi tamperelaista Kalevan lukiota ja Tampereen yhteiskoulua. Jatkolakon ajankohta olisi 3.-9. toukokuuta.

– Sivistystyönantaja on puheissaan kovasti huolissaan osaajapulasta, ja onpa maininnut huolen opettajien saatavuudesta. Tässä jälleen nähdään, että puheet ovat puheita ja teot tekoja. Neuvottelupöydässä tarjotaan kierroksesta toiseen muitakin aloja huonompia sopimuksia, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa.

– JHL ei voinut hyväksyä sovintoehdotusta, koska se olisi polkenut tasa-arvoisen työelämän maanrakoon. Kaikki opetusalan ammattilaiset ansaitsevat palkkaohjelman, jolla turvataan ostovoima ja työnantajien kilpailukyky, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine vaatii.

– Sivistystyönantajilta on puuttunut sivistyneisyyttä, mitä tulee yksityisen opetusalan henkilöstön työehtoihin. Työnantajaliitossakin olisi nyt hyvä ymmärtää, että myös yksityisellä opetusalalla työehtojen on oltava asialliset ja kilpailukykyiset, ja palkalla on tultava toimeen. Sovittelijan laatima sovintoehdotus ei valitettavasti tätä turvannut, joten se oli pakko hylätä, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.

Näin lakko vaikuttaisi yksityiskouluissa Helsingissä ja Tampereella

Lakko 19.-26. huhtikuuta koskee seuraavia Helsingissä toimivia kouluja:

  • Apollon yhteiskoulu
  • Helsingin Englantilainen koulu
  • Helsingin Saksalainen koulu
  • Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
  • Helsingin Uusi yhteiskoulu
  • Helsingin yhteislyseo
  • Herttoniemen yhteiskoulu
  • International School of Helsinki
  • Kulosaaren yhteiskoulu
  • Lauttasaaren yhteiskoulu
  • Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio
  • Munkkiniemen yhteiskoulu
  • Oulunkylän yhteiskoulu
  • Pohjois-Haagan yhteiskoulu
  • Töölön yhteiskoulu.

Uusi lakko 3.-9. toukokuuta koskisi näitä samoja viittätoista helsinkiläistä koulua sekä näitä tamperelaisia kouluja:

  • Kalevan lukio
  • Tampereen yhteiskoulu

Yhteensä lakko koskisi siis seitsemäätoista yksityistä oppilaitosta. Lakon ulkopuolelle rajataan IB-lukioiden ylioppilaskirjoitusten toteuttamiseen vaadittavat välttämättömät työtehtävät.

Yksityisen opetusalan työehtosopimukset päättyivät 31.3. ja neuvottelut keskeytyivät 2.4. tuloksettomina.

Sivistystyönantajien yksityisen opetusalan ja ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimusten piirissä työskentelee yhteensä 22 000 palkansaajaa. Myös ammatillisten aikuiskoulutuskoulutuskeskusten työehtosopimus päättyi 31.3., eikä uudesta ole neuvottelutulosta.

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, puh

Puheenjohtaja Olli Luukkainen, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, puh. 0500 652 872