Siirry sisältöön

Eettistä stressiä pukkaa – Miksen voi tehdä töitäni niin hyvin kuin haluaisin?

SAK:n viimeisimmästä työolobarometrista nousi esiin huolta herättävä ilmiö. Liki kolmannes vastaajista kertoo, ettei ehdi tehdä töitään niin hyvin ja huolellisesti kuin haluaisi. Aihe poiki jatkotutkimuksen, jossa selvennetään mistä kiireen kokemus syntyy.

Tutkimuksen johtopäätelmissä piirtyy kuva työelämän kasvavista vaatimuksista, kiristyvästä kilpailusta ja talouden säästöpaineista. Työn tehostaminen on avaintekijä, jolla tuloksia haetaan. Vastuuta työn tuloksellisuudesta sysätään enenevässä määrin työntekijän harteille.

Johtamisen ontuminen, organisaatiomuutokset, teknologiauudistukset sekä muut kehittämishankkeet vaikuttavat osaltaan työntekijöiden kokemuksiin siitä, että töitä ei ehdi tehdä riittävän hyvin ja huolella.

Omista arvoista ei tingitä

Vastaajajoukkoa yhdistää tarve ja halu asettaa työn lopputulokselle ja laadulle omat tavoitteet ja myös saavuttaa ne. Vastaajilla on korkea työmoraali ja -etiikka. He haluavat tehdä parhaansa, ja huonon jäljen tekeminen oli ja on heidän arvojensa vastaista

– Silloin kun ei ehdi tehdä töitä niin hyvin kuin haluaisi, joutuu tavallaan itsensä kanssa törmäyskurssille, koska ei halua tinkiä asettamastaan työn laatutavoitteesta”, kuvailee tutkimuksen toteuttanut tutkija Mikko Kesä.

Kun työn määrää ja siihen kuluvaa aikaa ei ole suhteutettu, syntyy kiire. Kiireen kanssa pystyy elämään, kun se ei ole jatkuvaa. Jos työntekijä kokee kuitenkin alituisesti, ettei ehdi tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisi, se voi johtaa niin motivaatio- kuin terveysongelmiin.

Kokemuksia on niin loppuun palamisesta kuin pitkäaikaisesta jaksamisen kanssa taistelusta. Osalla vastaajista kokemus on vaikuttanut työn laadun heikkenemiseen. Kiireessä ei usein nähdä muuta mahdollisuutta kuin tehdä työt entistä nopeammin, sallia virheitä tai hyväksyä huonompi työn jälki.

Tekijöistä ja ajasta on puutetta

Tutkimus kertoo ehkä odotetusti sen, että resurssiongelmista selkein on riittämätön työntekijöiden määrä. Työvoimaa on talouden sakatessa vähennetty, ja jäljellä olevilta vaaditaan entistä isompaa työpanosta.

Työn tekemiseen annettu rajallinen aika aiheuttaa kiireen. Vastauksissa toistui, ettei työajan puitteissa ehdi tekemään kaikkea ja etenkään niin hyvin ja huolellisesti kuin haluaisi.

Esimerkkinä mainitaan kehittämistyö, joka jo itsessään vie aikaa, mutta sen mukanaan tuomaa lisätyötä ei työajassa huomioida.  Koetaan, että johto on vieraantunut liikaa käytännön töistä.

Vastaajat tuovat esiin sen, että johto haluaa kehittää työtä parhaansa mukaan, mutta etääntymisen seurauksena uudistukset johtavat lisääntyviin töihin. Syntyy tavallaan noidankehä, jossa työntekijä ei ehdi tehdä töitä niin hyvin ja huolellisesti kuin haluaisi.

Johtamisen ongelmina nousevat esiin paitsi arkityöstä vieraantuminen, myös tuen puute ongelmatilanteissa ja töiden heikko organisointi. Hyviä pyrkimyksiäkin mainitaan: Erään vastaajan mukaan johto on yrittänyt suoraviivaistaa ja helpottaa prosesseja, mutta tulos ei aina ole toivotun kaltainen.

Eroja löytyy myös siitä, miten johto ja esimiehet suhtautuvat työntekijän esiin nostamiin kysymyksiin. Noin puolet vastaajista kertoo, että ongelmia voidaan nostaa avoimesti pöydälle. Ilmeni, että hyvällä esimiestyöllä voidaan merkittävästi lieventää kokemusta siitä, ettei ehdi tehdä töitään niin hyvin kuin haluasi.

Myös näkymätön työ on työtä

Tutkimus kertoo, että työaikaa kuluu paljon metatyöhön, oheistyöhön ja ylimääräiseen työhön. Ne eivät aina ole mitattavissa, eikä niitä ole useinkaan määritelty tehtävänkuvauksissa.

Metatyötä ovat esimerkiksi työn suunnittelu, uusien asioiden opettelu ja harjoittelu. Oheistyö tarkoittaa työnantajan määräämää työtä, kuten tietojärjestelmien kirjauksia tai siirtymisiä paikasta toiseen. Ylimääräisellä työllä haastateltavat tarkoittavat tilanteita, jotka ovat mahdottomia ennakoida, mutta jotka pitää silti hoitaa. Esimerkiksi tietotekniikan viat aiheuttavat ylimääräistä työtä.

Työntekijät kokevat että nämä näkymättömät työt eivät ole tarpeeksi selkeitä työnantajalle. Niitä ei siis useinkaan oteta huomioon ja mitoiteta työhön kuuluvaksi, jolloin se rajaa mahdollisuutta ehtiä tekemään varsinaisen työn tavalla, jolla työntekijä itse haluaisi.

Miten sopeutua?

Kun kysyttiin keinoja siihen, miten ehtisi tehdä työtään paremmin ja huolellisemmin, haastatellut näkevät omat vaikutusmahdollisuutensa melko rajallisina tai olemattomina.

Etenkin ulkoisia vaikutusmahdollisuuksia pidetään heikkoina. Ongelmat ja syyt koetaan pääasiassa joko liian etäisinä, mahdottomina tai toistuvista epäonnistuneista yrityksistä johtuen turhauttavina.

Sisäisistä vaikutusmahdollisuuksista mainitaan tunteiden hallinta, töiden laadun karsinta ja priorisointi. Monikaan ei halua tinkiä työlle asettamistaan tavoitteista, mutta jossain tilanteissa on ollut pakko. Yksikään vastaaja ei ole tyytyväinen vaihtoehtoon, että joutuisi nipistämään työn laadusta tai sopeutumaan esimerkiksi työnantajan tai työyhteisön pienempään vaatimustasoon.

Lähes kaikki vastaajat olivat tunnistaneet ja toteuttaneet erilaisia sopeutumiskeinoja pitääkseen huolta hyvinvoinnistaan ja palautuakseen työnsä rasituksesta.

Tutkimuksen mukaan ristiriita siitä, että töitä ei ehdi tehdä riittävän hyvin ja huolella voi johonkin rajaan asti olla myös myönteistä: positiivinen kiire koetaan hyväksi. Mutta vain, mikäli siitä ei tule kroonista.