Siirry sisältöön

Hallitus löysi vastuunsa vaikeassa tilanteessa, töitä riittää jatkossakin: ”Sote-uudistus pitää viedä maaliin, julkisia palveluita tarvitaan kipeästi koronan torjuntaan”

JHL on tyytyväinen siihen, että hallitus pystyy jatkamaan työtään ankaran talousväännön jälkeen. Sote-uudistus pitää saada pikaisesti liikkeelle, vaikka koronatilanne työllistää hallitusta jatkossakin.

Suomen hallitus kantoi lopulta sille kuuluvan vastuun, kun se pääsi sopuun lähivuosien rahankäytöstä. Seuraavaksi päättäjien pitää jatkaa sitkeää työtä, jotta sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus saadaan vihdoin valmiiksi, Julkisten ja hyvinvointialojen liito JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa.

– Päävastuu palveluista pitää säilyttää julkisella sektorilla. Muut toimijat voivat tarvittaessa täydentää palveluita. Uudistus pitää saada vihdoin maaliin, koska Suomen väestö vanhenee vauhdilla ja palvelujen tarve vain kasvaa tulevaisuudessa.

JHL:n puheenjohtaja muistuttaa, että julkiset palvelut ja kansalaisten tunnollisuus koronatoimissa ovat pitäneet Suomen koronatilanteen hyvänä esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Palvelut pysyvät kunnossa vain, jos niihin annetaan riittävästi rahaa.

Niemi-Laine muistuttaa, että suomalaiset pitävät julkisia palveluita suuressa arvossa. Niistä ollaan myös valmiita maksamaan. JHL:n tuore barometri paljastaa, että yli neljä viidestä suomalaisesta (83 %) on sitä mieltä, että palvelut on kustannettava veroilla.

– Päättäjien kannattaa muistaa, että ihmiset ovat ennemmin valmiita korottamaan veroja kuin leikkaamaan palveluista, Niemi-Laine summaa barometrin tuloksia.

Lisätiedot:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772