Siirry sisältöön

Yt-neuvotteluja ei voida käydä ennakollisesti, varmuuden vuoksi

Lomautuksia, irtisanomisia tai osa-aikaistamisia koskevia yhteistoimintaneuvotteluita ei voida käydä varmuuden vuoksi etukäteen vaikkapa koko vuoden ajalle. Suunnitelluille toimenpiteille on aina oltava ajankohtainen taloudellinen tai tuotannollinen peruste. Yt-menettely perustuu henkilöstölle oikea-aikaisesti annettuun riittävään tietoon työnantajan tilasta ja suunnitelmista, ei oletuksiin.

JHL:n neuvottelujohtaja Kristian Karrasch muistuttaa kuntia yt-neuvottelujen oikea-aikaisesta käymisestä. Jos kunta aikoo taloudellisin tai tuotannollisin perustein lomauttaa, irtisanoa tai osa-aikaistaa henkilöstöään, on sen aloitettava neuvottelut ajoissa ja todellisiin syihin perustuen. Neuvotteluja ei kuitenkaan voida käydä ”varastoon”, varmuuden vuoksi.

− Yt-neuvotteluja ei voi käydä etukäteen ehdollisesti niin, että esimerkiksi koronatilanteen pahenemisen varalta ennalta neuvoteltaisiin lomautuksista koko vuoden ajalle. Ei särkylääkettäkään oteta sen perusteella, että pää ehkä tulee joskus tulevaisuudessa kipeäksi, Karrasch sanoo.

Yhteistoiminnan menettelytavat eivät ole muuttuneet. Neuvottelujen sisällön pääkohtien on edelleen oltava tiedossa viisi päivää ennen neuvottelujen alkamista. Myös työvoiman vähentämisen taloudelliset ja tuotannolliset perusteet ja suunnitellut toimenpiteet on neuvotteluesityksessä oltava.

− Kaiken varalta −neuvotteluissa ei oikea-aikaisia perusteita ole olemassa eikä myöskään mahdollisuutta arvioida suunniteltujen toimien vaikutuksia tai sitä, mitä muita vaihtoehtoja olisi, painottaa JHL:n kunta-alan sopimusasiantuntija Hanna Haukkasalo.

JHL ohjeistaa kunnissa työskentelevät luottamusmiehensä tarkistamaan, että mahdolliset eteen tulevien yt-neuvottelujen perusteet ovat todellisia, sen hetkiseen tilanteeseen perustuvia.

JHL:n ohjeistus yt-neuvottelujen oikea-aikaisuudesta