Siirry sisältöön

JHL ja Jyty vastustavat Oulun törkeitä ulkoistamissuunnitelmia – ateria- ja puhtauspalvelut vuorokauden lakkoon

Oulu suunnittelee ateria- ja puhtauspalveluiden ulkoistamista, mikä heikentää työehtoja ja voi johtaa irtisanomisiin. JHL ja Jyty vastustavat epäreiluja ulkoistuksia työtaistelulla. Oulun ateria- ja puhtauspalveluissa työskentelevät JHL:n ja Jytyn jäsenet ovat lakossa torstaina 24. syyskuuta.

Oulun kaupunki suunnittelee häikäilemättömiä ulkoistuksia, joiden ainoa tarkoitus on etsiä säästöjä valmiiksi matalapalkkaisten työntekijöiden toimeentulosta ja työehdoista. Kaupungin kaavailema liikkeenluovutus vaarantaa myös työpaikat. Siksi ammattiliitot Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty joutuvat aloittamaan Oulussa työtaistelun.

Lakon ajankohta on torstai 24. syyskuuta kello 5-24. Lakossa ovat ne JHL:n ja Jytyn jäsenet, jotka työskentelevät Oulun Tilapalvelut -liikelaitoksen ateria- ja puhtauspalveluissa. Lakossa on mukana reilut 300 henkilöä. Lakko on rajattu niin, että se ei vaaranna kenenkään henkeä, terveyttä, turvallisuutta tai omaisuutta. Lakko ei koske viranhaltijoita.

Oulun suunnitelmat ovat häikäilemätöntä työehtoshoppailua ja leikkaisivat toteutuessaan 1800 euroa kuukaudessa tienaavien palkkoja. Kaupungin talousjohtaja on mediassa kertonut, että merkittävimmät säästöt syntyisivät työvoimakustannuksista.

– Oulun kaupunki suunnittelee härskisti kyykyttävänsä koko kaupunkia kannattelevia työntekijöitä. Pidämme tilannetta todella törkeänä, joten meidän on pakko puolustaa työntekijöiden oikeuksia lakolla. On ikävää, että työtaistelu haittaa oululaisten arkea, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ja Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sanovat.

Ulkoistaminen ei tuo säästöjä

JHL ja Jyty vaativat, että kaupunki peruu ulkoistamissuunnitelmansa ja palvelut säilytetään kaupungin omana toimintana. Palvelujen laadusta ja saatavuudesta ei ole varaa tinkiä.

– Tarjousvaiheessa yksityiset yritykset ovat varmoja, että ne pystyvät tuottamaan palvelut halvemmalla kuin kunnat. Pian sopimuksen jälkeen yritykset ovatkin nostaneet hintojaan, koska ne haluavat tahkota voittoa omistajilleen, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine huomauttaa.

– Kaupungin päättäjiltä pyydämme tarkkaa harkintaa. Ulkoistaminen ei automaattisesti tuo säästöjä. Hankintaa varten pitää tehdä tarjouspyyntö ja järjestää kilpailutus. Kaikki tämä vie työaikaa ja maksaa euroja, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki muistuttaa.

Lue lisää Oulun tilanteesta jhl.fi/oikeuttaouluun

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, JHL, p. 040 702 4772

Puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, Jyty, p. 0400 537 756