Siirry sisältöön

JHL: Kuntien palvelut nostavat Suomen korona-alhosta ­– Yhtäkään henkilöstöön kuuluvaa ei saa lomauttaa tänä vuonna

Suomen hallituksen on kehysriihessä korotettava kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia. Vain siten pysyvät käynnissä palvelut, joiden ansiosta voimme selvitä koronakriisistä, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Kuntien palvelut ovat kriittisen tärkeitä koronapandemian hoidossa. Siksi Suomen hallituksen on tämän viikon kehysriihessä korotettava kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia merkittävästi, vaatii Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.

Korotuksen pitää olla niin suuri, että se kattaa kunnille aiheutuvat todelliset pandemiakustannukset.

– Kuntien tuottamilla palveluilla on kriisissä pehmentävä vaikutus kahta kautta. Ensinnäkin kunnat ja kuntayhtymät tuottavat palvelut, joita akuutti kriisi ja sen jälkihoito vaativat. Toiseksi kunniat ja valtiot voivat toimillaan vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti talous supistuu – erityisesti pandemian kaltaisessa, kestoltaan rajallisessa kriisissä, toteaa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Niemi-Laineen mukaan tavoitteena tulee olla, etteivät kunnat lomauta tai irtisano kuluvana vuonna lainkaan henkilöstöä.

– Kuntien omassa toiminnassa taloudellisten johtopäätösten tekemisen aika on vasta vuonna 2021.

Kuntia voisi tukea myös muuttamalla väliaikaisesti yhteisöveron jako-osuuksia kuntien hyväksi. Sekä valtion että kuntien pitää aikaistaa nopeasti käynnistettäviä ja työllisyyteen vaikuttavia investointeja. Yksi keino on varmistaa, että asunto-osakeyhtiöillä on mahdollisuus toteuttaa suunnittelemansa remontit.

– Tukemalla kuntia tuemme koko kansantaloutta, korostaa Niemi-Laine.

Työttömyyskorvausten väliaikainen korottaminen ylläpitäisi kysyntää

Kansantalouden kannalta olennaista on myös tukea kulutuskysyntää. Talouden taantuma on vaarassa suistua itseään ruokkivaan noidankehään. Kun yritykset joutuvat lomauttamaan ja irtisanomaan henkilöstöä, niiden tuotanto supistuu, minkä johdosta kuluttaminen vähenee entisestään.

Elämä jatkuu pandemian jälkeen. JHL pitää tärkeänä, että valtio tukee yrityksiä vaikean ajan yli. Yhtä tärkeää on ylläpitää kulutuskysyntää, joka näkyisi reaalitaloudessa kotimaisen kysynnän kasvuna.

– Harkinnan arvoinen keino kulutuskysynnän ylläpitämiseksi on korottaa työttömyyskorvausten peruspäivärahaa ja perusosaa siksi aikaa, kun kriisin yrityselämää rajoittavat toimet ovat voimassa, Niemi-Laine toteaa.

JHL on tänään 7. huhtikuuta julkaissut laajan arvion valtiotalouden kehyksistä ja julkisen talouden suunnitelmasta. Pääset lukemaan arviota pdf-tiedostona suoraan tästä linkistä tai tältä sivulta: Tavoitteita vaalikaudelle 2019–2023.

Lisätiedot:

Päivi Niemi-Laine, JHL:n puheenjohtaja, 040 702 4772