Siirry sisältöön

Kuntien on kilpailtava työvoimasta myös tiukassa taloustilanteessa – Työntekijät kaikkoavat, jos palkat eivät ole kunnossa

Kuntien työvoimapula pahenee entisestään, jos työehdot eivät houkuta ammattilaisia julkisen sektorin töihin, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa. Kuntatalouden tukala tilanne helpottaa tuntuvasti, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakunnille.

Kuntien taloustilanne on lähivuosina tiukka ja väestön vanheneminen vaikeuttaa jatkossa tilannetta entisestään, Valtiovarainministeriön tuore raportti kertoo.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ymmärtää, että kuntien pitää saada taloutensa kuntoon. Säästöjä ei kuitenkaan voi ottaa kuntien työntekijöiden palkoista. Kunnissa tarvitaan nyt määrätietoista ja suunnitelmallista johtamista sekä selkeitä palvelustrategioita ja toimenpideohjelmia.

– Kunnilla on edessään nykyistä huomattavasti vaikeampi työvoimapula, jos palkat ja työehdot eivät ole kunnossa. Silloin lapsille ja vanhuksille ei riitä hoitajia päiväkodeissa ja terveyskeskuksissa. Hyvinvointivaltio on vaakalaudalla, jos sote-palvelut jäävät yksityisten käsiin. Silloin vähävaraiset saavat palveluita, jos julkisella sattuu jotain olemaan. Suomalaisten terveyserot ovat jo kasvaneet, koska terveyspalvelut ovat eriytyneet, Niemi-Laine korostaa.

Kuntien taloustilanne helpottuu tuntuvasti, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntien hoidettaviksi, Niemi-Laine muistuttaa.

– Maakunnat tarvitsevat verotusoikeudet, jotta ne pystyvät hoitamaan riittävät palvelut. Väestö vanhenee sellaista tahtia, että kokonaisveroaste nousee Suomessa väistämättä 2020- ja 2030-luvuilla. Verotulojen lisääminen on ainoa tapa rahoittaa vanhuksille ihmisarvoiset palvelut.

Sote-uudistusta on odotettu Suomessa liian pitkään. JHL hoputtaa hallitusta viemään uudistuksen vihdoin loppuu. Se ei kuitenkaan ratkaise kuntien tilannetta hetkessä. Nyt tarvitaan malttia, ei paniikkiratkaisuja.

– On tärkeää, että kunnat eivät hätiköi ja ulkoista palveluitaan. Suomessa on riittävästi karmeita kokemuksia siitä, miten sosiaali- ja terveysalan yritykset nostavat kunnilta perimiään hintoja, kun ne ovat saaneet palvelut haltuunsa.

Lisätiedot:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772