Siirry sisältöön

Henkilökohtaisten avustajien sopimusneuvottelut täydessä vauhdissa

Henkilökohtaisia avustajia koskevat työehtosopimusneuvottelut ovat olleet käynnissä syksystä 2019 lähtien. Sopimus päättyy tammikuun 31. päivä, ja neuvotteluja on nyt tiiviisti. Tavoitteena on saada neuvottelutulos aikaan ennen nykyisen sopimuksen päättymistä.

Henkilökohtaisia avustajia koskevan valtakunnallisen työehtosopimuksen (Heta-TES) neuvottelut ovat jatkuneet viime syksystä lähtien. Työehtosopimus päättyy tammikuun lopussa. Neuvotteluosapuolten tavoitteena on saada neuvottelutulos jo ennen nykyisen sopimuksen päättymistä.

JHL:n sopimustoimitsijat Laura Tuominen ja Veikko Lehtonen kertovat, että neuvotteluja on vuodenvaihteen jälkeen käyty tiiviisti. Tammikuun 7.–8. päivä neuvotteluissa käytiin muun muassa läpi työaikalain muutosten vaikutuksia henkilökohtaisten avustajien työehtosopimukseen.

– Olemme myös käyneet tiiviitä keskusteluja  kummankin osapuolen tavoitteista. Olemme tositarkoituksella liikkeellä sen suhteen, että saisimme neuvottelutuloksen jo ennen tammikuun loppua, toteavat Tuominen ja Lehtonen.

Neuvotteluja jatketaan tiistaina 20.1.2020.

Henkilökohtaisia avustajia koskevaa valtakunnallista työehtosopimusta (Heta-TES) noudatetaan työsuhteissa, jossa avustajan työnantajana toimii vammainen henkilö itse ja hän on järjestäytynyt työnantajaliittoon. Kyseessä on normaalisitova työehtosopimus, jota noudatetaan silloin kun työnantaja on järjestäytynyt työnantajaliittoon. Useat kunnat soveltavat työehtosopimusta kuitenkin soveltuvin osin myös työntekijöihin, jotka työskentelevät järjestäytymättömille työnantajille.

Neuvotteluosapuolia ovat työntekijäpuolella JHL ja työnantajapuolella Henkilökohtaisten avustajien työnantajien liitto Heta ry.

Työehtosopimuksen soveltamisalalla on 3 300 työnantajaa ja noin 4 600–5 000 työntekijää. Henkilökohtaisten avustajien sopimusneuvottelut koskettavat suoraan noin 2 000 JHL:n jäsentä.

Lisätietoja:
Sopimustoimitsija Laura Tuominen, 050 409 2460
Sopimustoimitsija Veikko Lehtonen, 050 318 3598