Siirry sisältöön

Rauma valmistelee palveluiden jättiulkoistuksia salaisuuden verhossa – JHL vaatii avointa keskustelua muutosten syistä ja tulevista työehdoista

Rauman kaupunki aikoo ulkoistaa ruoka- ja puhtauspalvelunsa ilman, että kuntalaisille on avoimesti kerrottu päätöksen syistä ja seurauksista. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on huolissaan päätöksenteon avoimuudesta ja alan ammattilaisten työehdoista, jos kaupunki toteuttaa ulkoistukset.

Rauma on valmistellut palvelunsa myllerrystä salaisuuden verhon takana, JHL Satakunnan aluepäällikkö Seija Johansson sanoo. JHL on huolissaan siitä, miten avoimen päätöksenteon ja palveluiden kehittämisen käy, jos ulkoistukset toteutuvat.

– Ohjausryhmän jäseniä oli kielletty puhumasta tulevista muutoksista kenellekään. Onko tämä suuntaus, jolla kunnat tulevaisuudessa vievät suunnitelmiaan läpi, Johansson kysyy.

– Rauman ruoka- ja puhtauspalveluita on kehitetty jatkuvasti ja tuottavuus on parantunut. Ensi vuoden alusta toimialat on tarkoitus yhdistää samaksi taseyksiköksi ja työntekijöitä on koulutettu uudistusta silmällä pitäen. Herää kysymys, onko tämä tehty yksityisen yrityksen tarpeeseen, Johansson jatkaa.

Palvelujen tuottaminen maksaa yrityksille siinä missä kunnillekin. Toisin kuin julkinen palveluntuottaja, yritykset hakevat toiminnallaan taloudellista voittoa. Käytännössä ulkoistamiset kyseisillä toimialoilla johtavat säännönmukaisesti henkilöstön irtisanomisiin ja palvelussuhteen ehtojen heikentämiseen. Ulkoistaminen ei saa heikentää työntekijöiden työehtoja, JHL painottaa.

– Halvemmat ruoka- ja puhtauspalvelut tarkoittavat palkkatasosta ja muista työsuhteen eduista tinkimistä. Ei ole reilua, että pienipalkkaisten ammattilaisten elantoa kurjistetaan, JHL:n toimialajohtaja Håkan Ekström painottaa.

Lisätiedot:

Toimialajohtaja Håkan Ekström, p. 040 828 2865
Aluepäällikkö Seija Johansson, p. 040 059 5610