Siirry sisältöön

Kirjastopäivät Helsingissä – JHL mukana

Valtakunnalliset Kirjastopäivät pidetään tänä vuonna 5.–7.6. Helsingissä Kulttuuritalolla. Myös JHL on mukana päivillä.

Kolmepäiväiset Kirjastopäivät ovat tänäkin vuonna vetäneet salin täyteen kirjastoalan ammattilaisia. Myös JHL:n esittelypisteessä on käyty vilkasta keskustelua monista alan ajankohtaisista asioista. Eniten on puhuttanut alan matala palkkataso, mutta myös työn monipuolisuudesta on jutun juurta irronnut.

JHL:läiset Tuija Linna ja Anneli Outinen Kirjastopäivillä 2019
Tuija Linna Hämeenlinnan kirjastosta ja Anneli Outinen Vantaan Lumon kirjastosta JHL:n esittelypisteellä.

Asiaa on myös riittänyt valtakunnallisesta, alan ammattilaisille tehdystä kyselystä. Kyselyn tulokset julkaistiin Kirjastopäivillä.