Siirry sisältöön

JHL:n Varsinais-Suomen yhdistysjohto Ruissalossa

Varsinais-Suomen yhdistysjohto kokoontui 8.-9.9.018 Ruissalon kylpylässä ja sen lähimaastossa.

Lauantaina käsittelyssä oli tietosuojakoulutus. Tapani Eskola JHL-opistolta toimi kouluttajana. Syntyi paljon kysymyksiä ja keskustelua siitä, miten yhdistys voisi varmimmin toimia, ettei riko vahingossakaan tietosuojaa. Vireää keskustelua, joka avasi monta kysymystä.

Eduskunta- ja maakuntavaalit ovat tulevan vuoden keskeistä toimintaa. Käytiin läpi yhdistyksen näkökulmasta, mitä varten vaalit ovat tärkeitä ja mitä tekemistä ne yhdistykselle aiheuttavat. Liiton sääntömuutoksiakin käytiin läpi. Yhdistykset saavat ottaa kantaa ja esittää, mitä sääntökohtia tulisi tarkentaa tai muuttaa. Kehotettiin lukukinkereihin hallituksia, joiden pohjalta on helpompi ottaa kantaa sääntömuutoksiin.

Ensimmäisen päivän päätteeksi lähdettiin – osa kylpylän altaisiin rentoutumaan ja osa reippaalle kävelylle Ruissalon kauniiseen luontoon ja hienolle Honkapirtille. Posket punaisena palattiin takaisin ja illalliselle.

Toisena päivänä keskityttiin Pätkää vai pitkää –kampanjaan, järjestämiseen, Oma Yhdistys-ohjelmaan ja toimintasuunnitelman sisältöön. Opintopäiville osallistuneet yhdistykset tietävät nyt, mitä ainakin on toimintasuunnitelmasta löydyttävä, jotta yhdistyksellä on oikeus jäsenmaksupalautteeseen.