Siirry sisältöön

JHL päätti järjestöllisistä toimista irtisanomislakia vastaan – työntekijästä johtuvia irtisanomisperusteita ei ole tarvetta muuttaa

JHL käynnistää järjestölliset toimet irtisanomislain vastustamiseksi. Toimet toteutuvat, mikäli maan hallitus ei lopeta lain valmistelua. Järjestölliset toimet etenevät ja laajenevat vaiheittain ja niiden yksityiskohdat sekä alkamisajankohta kerrotaan myöhemmin. JHL:n hallitus päätti yksimielisesti toimista kokouksessaan 30.8.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto käynnistää järjestölliset toimet irtisanomislain vastustamiseksi. Toimet toteutuvat, mikäli maan hallitus ei lopeta lain valmistelua. Järjestölliset toimet etenevät ja laajenevat vaiheittain ja niiden yksityiskohdat sekä alkamisajankohta kerrotaan myöhemmin. JHL:n hallitus päätti yksimielisesti toimista kokouksessaan 30.8.

Irtisanomisperusteiden muuttaminen on alle 20 hengen yrityksissä tarpeetonta. Asiantuntija-arvioiden mukaan henkilöperusteisen irtisanomisen suoja ei ole Suomessa kansainvälisesti vertailtuna tiukka eikä irtisanomiskynnyksen madaltamisella ole vaikutusta työllisyyteen. Ei ole myöskään hyväksyttävää luoda lainsäädäntöä, jonka todellinen merkitys jää näin merkittävästi tulevan oikeuskäytännön varaan.

– Ei ole tutkimukseen perustuvaa tietoa siitä, että esityksellä saataisiin aikaan työllisyysvaikutuksia. Vaikutus työllisyyteen voi olla pikemminkin negatiivinen. Lainsäädäntöön syntyisi keinotekoinen raja, jonka jälkeen työnantajan ei enää kannata palkata uusia työntekijöitä irtisanomissuojan vahvistuessa, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine huomauttaa.

– Voiko maan hallitus jälleen kerran ohittaa kaikki asiantuntijat? Ja kurjistaa duunarin asemaa puutteellisen valmistelun ja olemattomien vaikutusarviointien turvin? Missä on päättäjien vastuu?,  Niemi-Laine hämmästelee.

JHL:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle lakiehdotuksesta

Lisätietoja: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772