Siirry sisältöön

JHL:n Niemi-Laine: Kuntien valtionosuuksiin kohdistuvat leikkaukset peruttava

Mikäli budjettiesitys toteutuu, merkitsee se kuntien aseman heikentymistä entisestään ja julkisesti tuotettujen palvelujen tarkoituksellista alasajoa. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine vaatii kuntien valtionosuuksien leikkausten perumista.

Jos valtiovarainministeriön budjettiesitys toteutuu, merkitsee se jopa yli 400 miljoonan euron leikkausta kuntien rahoituksesta. Maan hallitus on siis vastoin antamiaan lupauksia heikentämässä kuntien asemaa.

– Kun näin mittavaa leikkausta ajetaan on kysyttävä, onko hallituksen tavoitteena tarkoituksella ajaa julkisesti tuotettuja palveluita alas. Leikkaus on niin suuri, että se ilman muuta vaikuttaa muun muassa kuntien kykyyn huolehtia perusopetuksesta. Samaan aikaan kun julkista palveluntuotantoa heikennetään, avataan palveluita sote-hankkeen kautta markkinoille, toteaa puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Mikäli taloudessa on liikkumavaraa, se pitäisi nyt kohdentaa palveluihin. Julkiset ja julkisesti tuotetut palvelut ehkäisevät parhaiten eriarvoisuutta ja parantavat muun muassa naisten asemaa. Niemi-Laineen mukaan maan hallitus on markkinahuumassaan tiellä, jossa julkisen palvelutuotannon resursseja leikataan ja tilalle tarjotaan veronmaksajille entistä kalliimpia yksityisiä palveluita.

– Veronmaksajien kannalta tämä linja ei ole kestävä. Julkisen palvelun asiakas ei yleensä itse voi päättää, käyttääkö hän palvelua vai ei. Olemassa on iso riski, että yhä suurempi osa julkisista palveluista karkaa kuntien päätösvallasta ja ajan myötä muuttuu veronmaksajille kalliimmaksi. Joku maksaa yksityisen palveluyritysten voitot. Julkisissa palveluissa maksajavaihtoehtoja on kaksi: veronmaksaja tai asiakas.

Kuntasektorin kurjistaminen osoittaa, että valtiovallalla ei ole todellista halua palauttaa julkisen sektorin lomarahoja normaaleiksi. Kuitenkin oikea viesti olisi se, että taloudellisen tilanteen kohentuessa leikkausten vaikutukset palautettaisiin jopa etuajassa.

– Leikkaukset heikentävät palveluja ja kuntien kykyä tuottaa palveluja. Kunnilla on oltava rahaa maksaa työntekijöidensä palkat myös jatkossa, Niemi-Laine tähdentää.

Lisätietoja: puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, 040 702 4772