Siirry sisältöön

Mielipide: Kotihoito ajautuu yhä kauemmas ihanteistaan

Kotihoito ajautuu yhä kauemmas ihanteistaan. Liian suuret vaatimukset, väkivallan uhka ja kiire väsyttävät hoitajia henkisesti ja fyysisesti.

Vanhustyöhön hakeutuu usein ihmisiä, joille auttaminen on kutsumus. Työssä palkitsevaa on, kun asiakkaat ovat tyytyväisiä saamaansa huomioon ja apuun.

Mielikuva vanhuksen kanssa kahvit keittävästä hoitajasta on yhä ihanne. Koulutuksessa kerrotaan tuleville hoitajille, miten ihminen otetaan huomioon ja hoidetaan fyysisenä, psyykkisenä, sosiaalisena ja hengellisenäkin kokonaisuutena.

Vanhuksille hoitaja voi olla päivän ainoa ihmiskontakti. Ei siis ole merkityksetöntä, miten vanhus näissä tilanteissa kohdataan – arvokkaasti ja kunnioittavasti, elettyä elämää ja nykyhetkeä ymmärtäen vai kiireessä seuraavan asiakkaan ongelmia miettien.

Hoitoalalle valmistuvat opiskelijat ovat innoissaan päästessään ”oikeisiin töihin” toteuttamaan itseään ja hyödyntämään oppimaansa käytännössä. Valitettavasti liian usein käy niin, että työelämän realiteetit eivät vastaa sitä, mistä koulutuksessa on puhuttu.

Kuulemisen ja kohtaamisen sijaan hoitaja käy nopeasti hoitamassa välttämättömät toimenpiteet: ruoan, pesut, hoidot ja lääkkeet. Työtä leimaa ainainen kiire ja henkilökunnan vähyys. Mobiilista katsotaan päivän työtehtävät, eikä hoito- ja palvelusuunnitelmiin perehtymiseen ole juurikaan aikaa. Kokonaiskuva vanhuksesta jää saavuttamatta.

Työntekijöiden vaihtuminen tiuhaan ei palvele asiakasta eikä työntekijää.

Vanhukset ovat yhä sairaampia ja vaativat yhä enemmän hoitoa. Laitospaikat ovat kiven alla. On lohdutonta kuulla esimerkiksi 93-vuotiaalta yksin asuvalta, että kuolema tulee ennen kuin saa hoivapaikan.

Kiire kuormittaa

Nykyisin vallitseva tilanne ei ole hyvä hoitajille eikä hoidettaville. Työntekijät ovat tutkitusti huolissaan paitsi omasta myös asiakkaidensa turvallisuudesta.

Kotihoidon työntekijöiden pitää työpäivänsä aikana ehtiä käymään jopa 20 asiakkaan luona. Siirtymiset asiakkaan luota toiselle ja omat tauot, kuten ruokailut, pitäisi myös mahduttaa työpäivään.

Ei ole tavatonta, että siirtymiset hoidetaan juosten ja oma ruokatauko käytetään paikasta toiseen liikkumiseen tai parkkipaikan etsimiseen.

Monet työntekijät kuvaavat työtään ”hullunmyllyksi”. Se on työn tekemistä kiireessä päivästä toiseen, ja mielessä on vain selviytyminen mahdottomalta näyttävästä urakasta.

Ihmisten auttamisen vuoksi alalle tulleet työntekijät uupuvat ajan kanssa kilpailemiseen, tilastoihin ja paikasta toiseen juoksemiseen. Hoitaja ei saa tehdä työtään rauhassa, vaan työ on suorittamista. Samalla hoitotyön arki ajautuu yhä kauemmas ihanteistaan.

Vanhustyön ongelmat ovat tiedossa. Nyt olisi tekojen aika. Liian suuret vaatimukset, väkivallan uhka ja kiire väsyttävät hoitajia henkisesti ja fyysisesti.

Se, että joutuu työskentelemään omaa eettistä ajatteluaan vastaan, kyynistää empaattisimmankin työntekijän. Onko yhteiskunnalla siihen todella varaa?

Riitta Vehovaara
ammattialatoiminnan asiantuntija, JHL
JHL:n valtakunnallinen vanhustyön verkosto

***
Kirjoitus julkaisu Helsingin Sanomissa 11.8.2018.