Siirry sisältöön

JHL:n uudet järjestäjät tehokoulutuksessa

Yhdeksän uutta järjestäjää on aloittanut työnsä JHL:ssä. Mutta mitä ihmettä järjestäjä oikein tekee?

JHL-opiston luokkahuoneessa oli helmikuisena tiistaina keskittynyt tunnelma, kun uudet järjestäjät perehtyivät tehtäviinsä. Koulutus kestää koko viikon.

Järjestämistyö nousee tänä vuonna JHL:ssä entistä voimakkaammin esille. Liiton edustajisto hyväksyi marraskuussa 2017 uuden toimintasuunnitelman. Yksi suunnitelman tavoitteista on, että järjestämistyö vakiinnutetaan osaksi liitto-organisaation toimintaa.

Mutta mitä järjestäminen oikeastaan on? Näin kaksi tuoretta järjestäjää kuvailee tulevaa työtään.

– Mennään työpaikoille, otetaan kontakteja ihmisiin. Ennen kaikkea kuunnellaan jäsentä huolia ja murheita, tarvittaessa tartutaan niihin, Anni Järvinen havainnollistaa.

Miika Lumitsalo haluaa ammattiyhdistystoiminnassa auttaa ihmisiä heidän kohtaamissaan pulmatilanteissa. Järjestäminen on siihen yksi keino.

– Järjestäjä innostaa ihmisiä tekemään yhdessä asioita, opettaa työyhteisöjä ratkomaan omia ongelmiaan, Lumitsalo sanoo.

Kuuntele järjestäjien mietteitä Ääniä liitosta -podcastista!

Lisää aiheesta huhtikuun Motiivi-lehdessä, tutustu Motiiviin!