Siirry sisältöön

Henkilökohtaisten avustajien neuvottelut etenevät

JHL:n ja Heta-liiton neuvottelijat kokoontuivat keskiviikkona 9.10. jatkamaan neuvotteluja työllisyys- ja kasvusopimuksen pohjalta. Aiemmissa tapaamisissa ja keskusteluissa oli jo käyty alustavasti läpi niitä keskeisiä asioita, jotka kasvusopimuksen myötä nousevat esiin. Tältä pohjalta molemmat osapuolet esittivät neuvottelutavoitteensa, jotka ovat monelta osin hyvin samansuuntaisia.

Esillä oli mm. palkankorotusten kohdentaminen, uuden vuosilomalain vaikutukset vuosilomamääräyksiin ja joitakin työhyvinvointiasioita sekä stilistisiä muutoksia ja selvennyksiä nykyisiin teksteihin. Alan erityispiirteistä johtuen henkilökohtaisten avustajien sopimus sisältää sellaisia elementtejä, joita muissa sopimuksissa ei ole. Siksi myös neuvotteluissa joudutaan ajattelemaan välillä hyvinkin luovasti, jotta onnistuisimme löytämään molemmille osapuolille sopivia ratkaisuja.

Neuvottelut sujuvat hyvässä hengessä ja tavoitteena on seuraavaan tapaamiseen 16.10 mennessä saada jo valmiita tekstiluonnoksia käsittelyyn.

Lisätietoja: sopimustoimitsija Sari Bäcklund, 050 377 8894