Motiivi

Arkisto

Motiivi 1/2010

Rikkinäinen ehjäksi polkuautoista tiekarhuihin

Levyseppähitsaaja Hannu Juusola katkoo määrämittaisia rautatolppia koneella, joka puree rautaan tehokkaasti. Pätkät ovat osa kokonaisuutta, joka Juusolalla on juuri nyt työn alla. Hän hitsaa putkia sopivasti yhteen ja sen jälkeen lähdetään satamaan. Merimerkkejä muistuttavista teoksista tulee nimittäin meren pohjaan juntattavia paaluja, joihin raumalaiset ja paikkakunnalle saapuvat venevieraat voivat veneitään näppärästi kiinnittää.

– Ei näitä olisi 60-luvun alussakaan tarvinnut pelkällä käsipelillä katkoa, vaikka silloinen väline huomattavasti hitaampi olikin, Juusola selvittää.

Mies tietää mistä puhuu, sillä hän tuli Rauman kaupungin konekorjaamolle jo vuonna 1962 ja on pysynyt samassa työpaikassa, siis huikeat 47 vuotta. Ansaittu eläke korkataan  hieman reilun vuoden päästä.

– Tullessani suoraan kansalaiskoulun penkiltä kaupungin leipiin15-vuotiaana, en todellakaan kuvitellut olevani samassa työpaikassa vielä vajaan 50 vuoden kuluttua, veteraani sanoo.

Oppia työn kautta
 Koulun penkillä ei metallitöitä pahemmin oppinut, mutta  oma innokkuus ja työtovereiden opastaminen vei äkkiä nuorukaisen ammatin saloihin. Ja tekemällä ammattitaito karttui koko ajan.

– Ei täällä varmasti näin pitkään olisi viihtynytkään, jos ei työporukka olisi ollut näin hyvä. Nuorta miestä autettiin ja opastettiin ja olen myös itse käyttänyt samaa metodia, kun joku uusi on työporukkaan tullut. Nykyäänhän uutta väkeä tulee aika harvoin. Vieläkin tulee sellaisia tilanteita, jossa oppii uutta. Kekseliäisyydestäkään tässä ammatissa ei ole haittaa, Juusola painottaa.

Hänen työmaansa ei rajoitu vain korjaamon tiloihin. Tilanteen mukaan on lähdettävä sinne, missä korjausmiestä tarvitaan. Reviiri on laajentunut, sillä Lapin kunta liitettiin Raumaan vuoden alusta.

– Kaupungin omistamissa kiinteistöissä on aina jotain korjattavaa tai huollettavaa. Ennen vanhaan tehtiin jopa uuttakin. Olen ollut esimerkiksi tekemässä vanhainkotiin ovia ja ikkunoita.

Lilliputeista jättiläisiin
Juusola on korjannut uransa aika kaikkia mahdollisia pyörillä liikkuvia välineitä. Koneista hän ei omien sanojensa mukaan niin paljon ymmärrä, että niitä osaisi korjata. Metallityöt ovat hänen alaansa.

–  Osa työkavereista korjaa koneet, ja minulle on jäänyt metallien oikaiseminen kaupungin omistamista kalustoista. Voi sanoa, että olen korjannut polkuautoista tiekarhuihin ja kaikkia siitä väliltä. Kaupungilla oli ennen liikennepuisto, jossa lapset opettelivat liikennekulttuuria ja -sääntöjä polkuautoja ajamalla. Pikkukolareita satuii aika usein ja niin minulla riitti oikaisuhommia, Juusola kuvailee.

Isompaa kalustoa vaurioituu myös ja syynä on yleensä joku yhteentörmäys.

Aurauskaluston vioittuminen johtuu usein siitä, että auraa törmää esimerkiksi katukivetykseen. Lumen alta kun ei oikein tarkasti näe tilanteita. Meidän tehtävämme on sitten vaihtaa uudet aurat ja koettaa oikaista vanhat,  kihartuneet ja tylsistyneet terät taas kuntoon.

Kaivonkansien aikaa
Tällä hetkellä Juusolaa työllistää kuitenkin eniten lyttyyn ajetut kaivonkannet. Korjaamolla on vino pino kansia, jotka ovat vääntyneet yhteentörmäyksessä aurauskaluston kanssa.

– Nyt kun on pitkästä aikaa kunnon talvi, korjaamolle tulee paljon kärsineitä kaivonkansia. Lumettomina talvina kannet pysyvät tietenkin paremmin kuosissaan. Täällä pajalla koetetaan oikaista pahemmat mutkat ja jos ei saada kuntoon, vaihdetaan uusi kansi vanhan paikalle.

Juusola kiittelee myös kaupungin asukkaita, joilta tulee paljon ilmoituksia erilaisista vioista.
– On hyvä, että kaupunkilaiset ovat hereillä ja viat saadaan mahdollisimman nopeasti korjattua. Tuollainen vioittunut kansi voi olla jopa turvallisuusriski, Juusola arvioi.

Hänen mukaansa luminen ja ankara talvi asettaa paljon paineita kaluston toimivuudelle ja se näkyy korjaamollakin.

– Siitä lähdetään, että tiet ja muut väylät pysyvät kunnossa ja sehän ei onnistu ilman toimivaa kalustoa.

Monitaituri
Juusolan kädessä on useimmiten hitsipilli tai leka, joilla työstetään erilaisia metalleita. Valmiina on oltava koko ajan muihinkin töihin, sillä kaupungin kiinteistöt vaativat aika ajoin korjaamista tai huoltoa.

– Koskaan ei aamuisin tiedä, minne tie vie. Jos esimerkiksi päiväkodissa on joku rempallaan, lähdemme vikaa korjaamaan: Näissä tehtävissä tarvitsee harvemmin hitsipilliä, mutta muuten korjaamista löytyy. Ja se hyvä puoli päiväkotikeikoissa on, että lapset ovat aidosti kiinnostuneet siitä, mitä teemme, Juusola uskoo.

Juusolan mielestä nykyiset tehtävät eivät paljoakaan eroa siitä ajasta, jolloin hän astui kaupungin palvelukseen. Toki välineet ovat parantuneet.

– Tietenkin sosiaaliset mukavuudet ovat lisääntyneet eikä tällaisena kylmänä talvipäivänäkään tarvitse palella, kun on hyvät työvaatteet.

Jussi Heinonen
Kuvat Juha Sinisalo

Tulosta