|
Ammattiliitto JHL >
Edunvalvonta ja työ >
Sopimusneuvottelut 2010 >
Blogit >
Valtion neuvottelut käyntiin
Valtion neuvottelut käyntiin
12.1.2010
Tuire Santamäki-Vuori
Neuvottelut uusista valtion virka- ja työehdoista ovat käynnistyneet. Koordinaatin kokouksessa 12.tammikuuta sovittiin neuvotteluaikataulusta ja käytiin alustavaa keskustelua koordinaatin rinnalle asetettavista työryhmistä. Nykyiset sopimukset päättyvät tammikuun lopussa. Sitä ennen on tärkeä hoitaa pois pöydältä keskeneräisiä asioita, jotka koskevat päättyvän sopimuskauden palkkaerien käyttöä muutamissa valtion virastoissa.
Seuraavassa koordinaatin kokouksessa maanantaina 18.tammikuuta valtion pääsopijajärjestöt JHL, Juko ja Pardia jättävät yhteiset teksti- ja laatutavoitteensa työnantajalla. Myös Valtion työmarkkinalaitoksen on määrä jättää järjestöille omat tavoitteensa.
Edunvalvontaa tehdään ajassa. Nyt tavoiteasettelua sävyttää valtion ennennäkemätön organisaatiomyllerrys. Kun virastoja ja laitoksia lakkautetaan ja yhdistetään, toimintoja yhtiöitetään ja alueellistetaan ja henkilöstöä siirretään virastosta toiseen, muutostilanteiden turvallinen hallinta nousee keskeiseen asemaan. Haluamme turvata niin palkkauksen, sovellettavan palkkausjärjestelmän kuin muutkin työehdot.
Oman sävynsä tähän tarpeeseen luo vielä valtion virkamiesten suojattomuus muutoksissa. Heitä eivät koske toimintojen siirtämistilanteita (niin sanottu liikkeen luovutus) sääntelevät työsopimuslain ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain määräykset.
Valtion henkilöstöpolitiikka on kiristynyt. Viime aikojen huonojen kokemusten vuoksi emme voi luottaa siihen, että suositukset ja muut henkilöstöpoliittiset tahdonilmaisut toimisivat. Tarvitsemme sitovia määräyksiä.
JHL korostaa aina myös kaikkinaista tasa-arvoa ja ihmisten yhdenvertaista ja hyvää kohtelua työpaikoilla. Meidän on tarkasteltava virka- ja työehtosopimusmääräysten syrjimättömyyttä niin sukupuolten kuin työsuhteen keston osalta ja ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin. Julkisen työnantajan on oltava erityisen tarkka siinä, että sen oma henkilöstöpolitiikka toteuttaa lainsäädännön linjauksia.
Se, että teksti- ja laatuasiat ovat nyt edunvalvonnan kärkenä, ei mitätöi palkkakehitystavoitetta. Esimerkiksi sitoutuminen samapalkkaisuuden edistämiseen ei saa olla suhdanteista kiinni. Ostovoiman kehitys riippuu sekin nyt palkoista. Rahatavoitteita yksilöidään kuitenkin vasta tuonnempana, kun sopimusratkaisun pituus ja muu sisältö alkavat hahmottua.
|