Palaute Sivukartta



Päätoimittajalta
Puheenjohtajalta
Minun motiivini
Meidän porukka
Kolumnisti Erämaja


Suomi karkaa eläkkeelle, niinkö sinäkin
Seija, 61
Ikäohjelma pidensi työuria
Kolmasosa eläköityy 2010-2019
Eläköityminen kunta-ammateittain


Rikkinäinen ehjäksi
Väki vähenee


Tahdonvoimalla lupaukset toteutuvat


Liiton korusarja
JHL sai Ely-virastoihin päätoimisen pääluottamusmiehen
Validia-palveluiden väki perustaa oman JHL-yhdistyksen


Moottori ja maskotti

Mielipiteesi Motiivista
Ilmoita Meidän Porukka
Arkisto


Motiivi  Arkisto  Motiivi 12/2009  

Motiivi 12/2009

Onglemia kerrakseen


Pätkätyössä oleva jää paitsi monesta vakituiseen työsuhteeseen liittyvästä edusta, mm. palkallisesta kesälomasta, sillä hänelle loma maksetaan yleensä työsuhteen lopussa rahana. Sitä paitsi alle vuoden työsuhde kerryttää lomaa vain kaksi päivää kuukaudessa, vuotta pitemmässä työsuhteessa kerroin on 2,5.

– Perusongelma on se, että monet edut on sidottu voimassa olevaan työsuhteeseen ja sen kestoon. Menetyksiä seuraa, jos henkilön määräaikainen työ loppuu tai hän syystä tai toisesta joutuu tai haluaa vaihtaa työpaikkaa, sanoo Helsingin yliopiston tutkijatohtori Anu Suoranta.
Keskeisimmät pätkätyösuhteisiin liittyvät epäkohdat koskevat sairausajan palkkaa, työterveyshuoltoa, ammattitaitoa ylläpitävään ja kehittävään koulutukseen pääsyä sekä oikeutta vanhempain- ja vuorotteluvapaaseen.

Myös koko sosiaaliturvajärjestelmämme on rakennettu kokoaikaista vakituista työntekijää varten tai vaihtoehtoisesti kokonaan työtöntä varten.

– Kaikkia ongelmia ja epäkohtia ei ole edes tiedostettu. Siksi tarvitaan pävausta eli pätkätyövaikutusten arviointia työ- ja sosiaalilainsäädäntöön sekä työehtosopimuksiin, Suoranta vaatii.

Myös työttömyysturvajärjestelmän olisi vastattava periaatteiltaan pätkätyöyhteiskuntaa, ja siksi ansioturvan piiriin pääsyä tulisi pikaisesti helpottaa.
– Sopiva aika olisi 2-4 kuukauden työssäolon jälkeen.

Ulla Puustinen






Yhä useampi venyttää työpäivää

Yhä harvempi palkansaaja tekee normaalia, 35-40-tuntista työviikkoa, ilmenee Tilastokeskuksen t...

Lue lisää


Ministeriö rajoittaisi opiskeluoikeutta

Opetusministeriön työryhmä esittää, että ammatilliset oppilaitokset ja ammattikorkeakoulut vois...

Lue lisää

Lue lisää extroja