JHL Motiivi - Vuokratyön riistoa ja vapautta

Vuokratyö on yksi pätkä- ja silpputyön muoto. Työnantajalle se on kaikkein riskittömin tapa työllistää, ja vuokratyöntekijöiden määrä onkin kasvanut koko 2000-luvun. Vaikka vuokratyöhön liittyy monia epävarmuustekijöitä, se voi olla yksilön kannalta toimiva ratkaisu. Kaksi vuotta hoitoalan keikkoja tehnyt Päivi Leppänen, 46, on tyytyväinen elämäänsä.

Helsinkiläinen lähihoitaja Päivi Leppänen teki 44-vuotiaana sen, mistä moni tohtii vain haaveilla: irtisanoi itsensä vakituisesta toimesta ja ryhtyi tekemään keikkaa.

– Olen vähän sellainen kulkuri, hän hymähtää mutta on tyytyväinen parin vuoden takaiseen ratkaisuunsa.

Leppänen muistaa silloisen osastonhoitajan melkein kauhistuneen hänen päätöstään jättää vakituinen työ.

– ”Saisit kohta palkinnon kymmenestä palvelusvuodesta. Ja entäs sitten eläke?”, hän ihmetteli, mutta en kai minä siinä iässä kultakelloja tai eläkkeitä ajatellut. Tuumin vaan, että kukaan ei sitä päätöstä puolestani tee. Työkaverit oli että jees, noin sitä pitää. Ja niin minä sitten lähdin.

Riskitöntä joustoa
Vuokratyöntekijöiden määrä on kolminkertaistunut vajaassa vuosikymmenessä: Vuonna 1999 vuokratyössä oli 31 2000 työntekijää, viime vuonna jo 110 000 eli viitisen prosenttia kaikista työssäkävijöistä.

Mihin alan kasvu perustuu? Siihen, että vuokratyövoiman käyttö tarjoaa työnantajille mahdollisuuden vähentää henkilöstöön liittyviä riskejä ja lisätä työvoiman käytön joustavuutta, mm. tasata ruuhkahuippuja ja sopeuttaa oma toiminta ympäristön muutoksiin.

Toinen kannustin liittyy työvoiman saatavuuteen, näin etenkin vähemmän vetovoimaisilla tai matalapalkkaisilla aloilla. Esimerkiksi Keravalla sijaitseva Uudenmaan Sairaalapesula Oy on käyttänyt vuokrafirmojen palveluja jo vuosia rekrytointiväylänä.

– Vuokrafirmoilla on valmiit verkostot, ja niiden kautta löytyy uusia työntekijöitä. Myös hallinnointi on helpompaa, kun firmat hoitavat haastattelut, tietojen keräämisen ja palkanmaksun, perustelee yrityksen toimitusjohtaja Kaarina Venho.

Keikkatyön konkari
Päivi Leppänen ei hypännyt tyhjän päälle, sillä hänellä oli ennen vuokratyöntekijäksi ryhtymistään laaja suhdeverkosto niin sairaaloissa kuin yksityisissä päihde- ja mielenterveyskuntoutujien hoitopaikoissa. Sitä paitsi hän oli tehnyt keikkaa jo 90-luvulla valmistuttuaan keskellä lamaa mielenterveys-, kriisi- ja päihdetyön hoitajaksi sekä 2000-luvun alkupuolella ollessaan virkavapaalla Auroran psykiatrisesta sairaalasta.

– Pari päivää mietin tilannetta, ja sitten ilmoittauduin vuokrayrityksen listoille. En ole katunut, sillä keikkoja on ollut tarjolla enemmän kuin olen voinut ottaa. Nytkin olin koko pyhäinpäiväviikonlopun töissä ja heti maanantaina olen menossa iltaan, hän kertoo.

Kaikkihan niitä käyttää
Vuokratyöntekijöitä käyttävät lähes kaikki työnantajat lähes kaikilla toimialoilla: isot ja pienet yritykset varsinkin hotelli- ja ravintola-alalla, talonrakennuksessa ja toimistotehtävissä sekä julkinen sektori, erityisesti kunnat. Esimerkiksi moni päiväkoti joutuisi laittamaan lapun luukulle, jos se ei saisi nopeasti hälytettävää sairausloman sijaista tai keikkalaista hätiin.

Pääkaupunkiseudulla kunnat ovat perustaneet jopa oman vuokratyöntekijöitä välittävän henkilöstöpalveluyhtiön, Seure Oy:n. Se tarjoaa vuosittain yli 150 000 keikkaa, lyhyttä ja hiukan pidempää, Espoon, Helsingin ja Vantaan kouluihin, päiväkoteihin, toimistoihin, vanhainkoteihin, terveyskeskuksiin, sairaaloihin… yli 150 000!

Myös Päivi Leppäsen keikoista noin puolet tulee Seuren kautta. Lisäksi sairaaloista ja hoitopaikoista soitetaan suoraan hänelle, kun niissä tarvitaan hätäapua.

– Keikkojen pituus vaihtelee yhdestä kolmeen päivään, toisinaan jopa viikkoon, mutta sen pidempiä sijaisuuksia en ole edes katsellut. Haluan nähdä eri paikkoja; joissain pitävät minua melkein kalustoon kuuluvana, mutta ei minua pelota mennä ihan outoonkaan paikkaan.

Vähän tutkittu ilmiö
Vuokratyö on sen verran uusi ilmiö, ettei Suomesta löydy oikein kattavaa tutkimusta siitä, keitä vuokratyöntekijät ovat. Henkilöstöpalveluyritysten liiton, siis vuokrafirmojen kattojärjestön, viime kesänä tekemän selvityksen mukaan vuokratyöntekijöiden keski-ikä on 29 vuotta ja kaksi kolmasosaa heistä on naisia. Opiskelijoiden ohella vuokratyöntekijöissä on runsaasti ammatillisen, teknisen ja kaupallisen tutkinnon suorittaneita, peräti joka neljäs on korkeakoulutettu.

Vielä vuosi sitten yli puolet vuokratyöntekijöistä uskoi työllistyvänsä vakituisesti käyttäjäyrityksen palvelukseen tai ainakin sille toimialalle, jossa työskenteli. Taantuman seurauksena luottamus on hiukan horjunut, ja kesäkuussa enää hiukan runsas kolmannes uskoi saavansa vakituisen työn omalta alaltaan.

Päivän varoitusajalla
Myös tehtyjen vuokratyötuntien kokonaismäärä on kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen. Viime talvena useimmat vuokratyöntekijät tekivät keskimäärin 24-tuntista työviikkoa, mutta kesäkuussa töitä paiskittiin enää 18 tuntia viikossa.

Leppäsen Päivillä töitä on piisannut. Vaikka tuntimäärä vaihtelee suuresti, hän laskee tekevänsä keskimäärin yhtä pitkää työviikkoa kuin vakituisena ollessaan.

Toisinaan keikat on tiedossa jo kaksi viikkoa etukäteen, mutta useimmiten vain päivän tai parin varoitusajalla.

– Toisinaan tuttu osastonhoitaja soittaa aamuseitsemältä ja kyselee puoli kahdeksaksi töihin. Saatan mennä, jos en ole sopinut muuta sille päivälle. Mies sanookin, että teen ihan liikaa töitä, hän myöntää.

Kuin ilmaa vaan
Vuokratyöntekijän kohtelu vaihtelee paljon eri työpaikoissa. On ne etuoikeutetut vakituiset ja sitten on ne extrat, joille ei tule kutsua työpaikan pikkujouluun tai kesäjuhliin.

Myös Päivi Leppäsellä on kokemusta monenlaisesta suhtautumisesta vuokratyöntekijöihin.

– Joissain paikoissa keikkalainen on kuin ilmaa, ei huomenta tai päivää sanota. Vakituiset työntekijät saattavat istua kahvilla, mutta kukaan ei vahingossakaan kysy haluaisitko sinä kupposen. Perehdytys on sitä, että saat lapun kouraan ja neuvon katsoa siitä, mitä pitää tehdä. Tuollaisen päivän jälkeen ajattelen, että onneksi tänne ei ole pakko tulla toista kertaa.

Useimmissa paikoissa kohtelu on kuitenkin ystävällistä tai vähintäänkin asiallista.

– Mutta on pidettävä puolensa tai saa vetää hoitovuoron ilman vessa- ja ruokataukoja. Joissain, varsinkin vanhusten hoitopaikoissa, keikkalaiselle saatetaan antaa raskaimmat hoidettavat tai hänen odotetaan huolehtivan vuodepotilaan kylvetyksestä yksin, kun vakituiset tekevät sen parina. On minuakin yritetty kusettaa, mutta sanon suoraan, että ei mene läpi, hän kertoo.

Ilman vuokratyöntekijöitä potilaat jäisivät ainakin pääkaupunkiseudulla hoitamatta.

– On työvuoroja, joissa enemmistö on keikkatyöntekijöitä. Joskus olen ainoa suomalainen, muut ovat filippiiniläisiä, thaimaalaisia ja somaleja. Toisinaan pitää ottaa englanti avuksi, koska joidenkin suomi on sen verran heikkoa, Leppänen kertoo.

Vanha ja kuitenkin uusi
Vuokratyöntekijän palkka muodostuu käyttäjäyrityksessä noudatetun työehtosopimuksen perusteella eli vuokratyöntekijä saa periaatteessa samaa palkkaa kuin työpaikan vakituinen henkilöstö.

Mutta koska työsopimus tehdään yleensä vain niin pitkäksi pätkäksi kuin tilaajayritys ilmoittaa työtä riittävän, voidaan kokenutkin vuokratyöntekijä ottaa uuteen työsuhteeseen aina vaan ”uutena työntekijänä”, jolloin hänelle ei kerry työsuhteen pituuteen ja kokemukseen liittyviä palkanlisiä ja muita vakituisille kuuluvia etuja.

Vuokratyöntekijän kuukausitulot ovat epäsäännölliset, sillä työtuntien määrä voi vaihdella päivästä ja viikosta toiseen. Heittoa saattaa olla jopa satoja euroja kuukaudessa, ja se vaikeuttaa elämän suunnittelua ja asumistuen ja muiden ansioon sidottujen sosiaalietuuksien hakemista.

Sairaus tuntuu kukkarossa
Myös sairastaminen on vuokratyöntekijälle riski, sillä sairausajan palkka on korkeintaan puolet normaaliansiosta, ja se maksetaan vain niiltä työvuoroilta, jotka on sovittu ennen sairastumista.

– Sairaana keikat menevät sivu suun, ja menetys tuntuu kukkarossa. Onneksi en ole juuri sairastellut, edellisestä flunssastakin on aikaa, Päivi Leppänen sanoo.

Suurin vuokratyön ongelma liittyy kuitenkin lähes olemattomaan työsuhdeturvaan. Useimmiten henkilöstövuokrausyritys tekee työntekijän kanssa määräaikaisen työsopimuksen – tai sitten työsopimukseen ei kirjata ollenkaan työsuhteen kestoa tai se sidotaan käyttäjäyrityksen tilauksen kestoon. Eli käytännössä työt loppuvat ilman erillistä irtisanomista ja irtisanomisajan palkkaa melkein milloin tahansa.

Kalenterin herra
Päivi Leppänen ei arvostele vuokratyön epävarmuutta, vaan nauttii vapaudesta valita itselleen sopivat työt ja työvuorot. Mieluiten hän työskentelee psykiatrisella puolella tai päihdetyössä, sillä niissä on avoimempi ja huumorintajuisempi meininki kuin somaattisilla osastoilla, joissa saatetaan puskea töitä hampaat irvessä ja sivuille vilkuilematta.

– Vanhuksistakin tykkään, mutta selkäni ei tykkää nostamisesta. Myös jatkuva kiire tympii, ja siksi jätän joitain työtarjouksia väliin.

Vuokratyön suurin plussa on Leppäsen mukaan se, että kukaan toinen ei rytmitä hänen elämäänsä kolmen tai kuuden viikon työvuorolistan mukaan.

– Voin itse valita, milloin pidän arkivapaan tai milloin teen koko viikonlopun töitä.
Leppänen onkin moneen muuhun vuokratyöntekijään nähden etuoikeuettu: hoitoalalla tuuraajat ovat kysyttyjä suhdanteista riippumatta ja monipuolisella koulutuksellaan ja työkokemuksellaan hän pesee nuoremmat mennen tullen.

Loman saa riitelyttä
Vuokratyöntekijän ei tarvitse osallistua myöskään hoitajien keskinäiseen riitelyyn siitä, kuka milloinkin voi pitää kesä- ja muut vuosilomat. Viime kesänä Leppänen ilmoitti Seureen lomailevansa kesäkuun alusta elokuun puoliväliin. Ja todella lomaili. Kahtena edellisenä talvena kului kuukausi Thaimaassa ja Intiassa – vakituisena rivihoitajana yhtä pitkiin vapaisiin ei olisi mahdollisuuksia.

Leppäsen mukaan rahat riittävät, kun laittaa ne riittämään.

– Palkallista lomaa ei tietenkään ole, vaan lomakorvaus maksetaan jokaisessa tilissä. Vaikka vuokratyöntekijän peruspalkka ei ole muita hoitajia korkeampi, voi omaan tulotasoon vaikuttaa tekemällä kolmivuorotyötä ja viikonloppuja. Ja toimeen tulee aika vähällä, jos ei ole suuria hankintoja, hän järkeilee.

Pysyvä ratkaisu
Vuokratyöstä tehtyjen selvitysten mukaan keikkatyö on tekijöilleen lähes aina välivaihe, ponnahduslauta pysyvämpään työsuhteeseen. Päivi Leppänen ei suunnittele paluuta vakituiseen työhön, sillä hän ei halua siihen kuuluvia kuormia kantaakseen.

– Otan potilastyöstä saman vastuun kuin vakituiset, mutta en ole vastuussa työyhteisöstä, sen ilmapiiristä tai työn kehittämisestä. Kun on vaan käymässä, on vapaampi sairaalahierarkiasta, työyhteisön ristiriidoista ja painolasteista. Riittää kun hoitaa työnsä hyvin, mutta muuten tilannetta voi tarkkailla ulkopuolisen silmin, hän miettii.

Miksi Leppänen sitten irtisanoi itsensä ja valitsi keikkatyön?
– En saanut ääntäni riittävästi kuuluviin työpaikallani. Minulla olisi ollut annettavaa esimerkiksi osastotyön kehittämiseen, mutta asioissa ei tapahtunut edistystä. Petyin, hän perustelee.
Kun virkavapaatakaan ei enää jatkettu, päätti Leppänen ottaa itse etäisyyttä vakituiseen työhön.

– Jonkinlaisesta kapinasta siinä oli kaiketi kyse. En halunnut, että minulle käy samoin kuin niille, jotka alistuvat rutiineihin ja muiden saneluun vuosikymmenien ajan. Sellainen jättää jäljen ihmiseen.