JHL Motiivi - Silppu- ja pätkätyö uhkaa myös ikääntyvää

Pätkä- ja silpputyöt kuuluvat nuoruuteen, työuran alkumetreille. – Väärin, sanoo työelämän tutkija Anu Suoranta. Kun 30 vuotta vakituisessa työssä ollut menettää nykyisen talouslaman tai ulkoistamisen seurauksena työpaikkansa, hän ei todennäköisesti sijoitu pysyvästi uuteen työhön. – Jatkossa pätkätyöt ovat myös ikääntyvien naisten ongelma, uskoo Suoranta.

Tutkijatohtori Anu Suoranta tutkii työelämän muutosta, mm. pätkätöitä ja niiden tekijöitä. – Omat arkikokemukset ovat muokanneet tutkimusaiheen valintaa, myöntää itsekin pätkätyöntekijä. Kuva Sami Perttilä.

Pätkätyöt ovat tunkeutuneet JHL:läisten, kuntien ja valtion palveluksessa pitkään työskennelleiden kotiin aiemminkin, mutta ”porstuan” kautta. Vanhemmat ovat havahtuneet ilmiöön viimeistään silloin, kun opiskelunsa päättänyt, kaksi- tai kolmikymppinen lapsi ei olekaan sujahtanut vakaaseen työelämään, vaan vierailee säännöllisesti lapsuudenkotinsa jääkaapilla. Tai kun hän tarvitsee rahaa työsuhteen ollessa taas kerran katkolla.

Kohta se sama viisikymppinen saattaa huomata myös omien turvarakenteidensa pettävän, kun ikiomaksi ja ikuiseksi luultu työpaikka häviää yritysfuusion, palveluiden ulkoistamisen tai tuottavuus- ja tehostamishankkeiden takia.

– Mekanismi, joka aiemmin tuotti vakituista työtä, ei tuota sitä enää. Viime vuonna 63 prosenttia kaikista alkavista työsuhteista oli muita kuin kokoaikaisia pysyviä työsuhteita, eivätkä kaikki pätkä- ja osa-aikatyöhön palkatut olleet suinkaan nuoria, tietää tutkija, VTT Anu Suoranta.

Mikä on muuttunut? Suorannan mielestä suurin muutos koskee työnantajien koventunutta arvomaailmaa, ja se pätee yhtä lailla globaalisti kilpailluilla markkinoilla kuin kotimaisessa palvelutuotannossa, jopa julkisella sektorilla.

– Oli Suomessa ennenkin ravintolaterasseja, ja jos satoi, saattoivat tarjoilijat jutella keskenään tai vaikka siivota. Nykyään heidät komennetaan sateella kotiin, eikä palkkaa makseta. Näin toimii voittomarginaalin kasvattamiseen tähtäävä työnantajalogiikka.

Kakkosraiteen ankea arki
Työelämän murrosta selittääkseen Anu Suoranta on lanseerannut kahden raiteen ajattelumallin. Ykkösraiteella köröttelevät kokoaikaisissa pysyvissä työsuhteissa olevat, joiden ei tarvitse joka päivä todistella osaamistaan ja pätevyyttään. Heille sallitaan satunnainen sairausloma, lapsenteko tai yksityiselämän kriisi työsuhteen silti vaurioitumatta.

Sitten on kakkosraide, pätkä-, keikka-, osa-aika- ja silpputyön moninainen kirjo, johon lasketaan myös vuokratyö sekä palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastossa tai toimeksiantosuhteessa tehtävä työ.

– Tätä ns. epätyypillistä työtä määrittävät epävarmuus ja ennakoimattomuus. Pahinta on kuitenkin se, että millään aiemmin tekemälläsi ei ole merkitystä, vaan joudut lunastamaan paikkasi aina uudestaan. Vaikka olisit tehnyt aiemmat työsi kuinka hyvin, ei hyvä tai tavallinen riitä, vaan joudut aina venymään ja kilpailemaan uudesta pätkästä, analysoi Suoranta.
Epävarmuus jättää jäljen pätkätyöläisen sieluun hyvässä ja pahassa.

– Paineensietokyky kasvaa järjettömiin mittoihin, mutta saattaa lopulta katketa todella rumasti. Jotain merkitystä on myös sillä, että pätkätyöntekijä kokee olevansa ”turisti” jokaisella työpaikallaan. Pätkät ovat ongelma niin järjestäytymisen, sosiaalisten suhteiden kuin ammattitaidon kehittymisen kannalta, tutkija miettii.

Ay-liikkeen pitkä kooma
Kun palkkatyöntekijän hätä on suuri, karauttaa ammattiliitto apuun. Näin meille on opetettu – tai ainakin uskoteltu.

Pätkä- ja silpputyöntyöntekijöiden, prekaarien, suhteen ammattiliitot eivät ole pitäneet kiirettä: katkonainen työelämä alkoi yleistyä jo edellisen laman jälkimainingeissa, runsas kymmenen vuotta sitten, mutta vasta nyt liitoissa on havahduttu tosissaan siihen.

Suoranta nimittää viivettä ay-liikkeen ”koomaksi” – kaikella ystävyydellä.

– Silmäys historiaan paljastaa, että ammattiliittojen edunvalvonta toimi kohtalaisen hyvin niin kauan kuin ykkösraide oli työelämän valtaväylä. Myös lainsäädännön ja sosiaaliturvan kehittämisen mittapuuna käytettiin kokoaikaista jatkuvaa työtä, hän sanoo.

Sen sijaan kakkosraiteen ongelmia ei ole saatu kuntoon; vuoden 2001 työsopimuslaki suitsi kyllä perusteettomia pätkätöitä, mutta paikallisten luottamusmiesten ja työsuojeluviranomaisten valvonta ei purrut työsuhteiden ketjutukseen. Uusi vuosilomalaki (2005) paransi myös määräaikaisten asemaa, mutta silti vain harva pätkätyöläinen voi pitää työjaksojen välissä vuosilomaa.

– Ammattiliittojen tulisi myöntää ettei pelkkä laki riitä, kun työnantaja käyttää kaiken kekseliäisyytensä rikkoakseen sitä. Myös liittojen pitää pyrkiä omassa edunvalvonnassaan luovuuteen ja kekseliäisyyteen, sillä menneen maailman pelisäännöillä ei ongelmia ratkota, Suoranta huomauttaa.

Eloonjäämisen haaste
Ennen kuin ay-liike voi ryhtyä pelaamaan kovempaa peliä, sen tulee ratkaista iso periaatteellinen kysymys - se, kenen etuja liitot viime kädessä ajavat. Vain maksavien jäsentensä vai myös toistaiseksi järjestäytymättömien pätkä- ja silpputyöntekijöiden?

– Minusta kysymykseen on vain yksi vastaus. Ay-liikkeen on ansaittava pätkätyöntekijöiden luottamus ajamalla myös heidän asiaansa, ja vasta sitten voidaan odottaa heidän liittyvän jäseniksi. Työpaikan luottamusmies ei voi yksinkertaisesti jättää järjestäytymättömän asiaa hoitamatta ainakaan silloin, kun hän tarvitsee apua ensimmäisen kerran, sanoo Anu Suoranta.

Tätä valintaa puoltavat solidaarisuus- ja inhimillisyysnäkökohtien ohella myös ay-liikkeen tulevaisuuteen liittyvä uhka; suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle järjestäytymisaste laskee, jos uusia jäseniä ei tule tilalle. Järjestäytymisasteen lasku taas heijastuisi heikentävästi kaikkien palkansaajien työehtoihin, koko työelämän latuun, ja murentaisi ay-liikkeen asemaa ja vaikutusvaltaa entisestään.

– Ay-liikkeen klassinen moka on ollut asettaa työntekijäryhmät toisiaan vastaan sen sijaan että pelattaisiin yhteiseen maaliin. Tämä ei saa enää toistua.

Suorannan mielestä myös pätkä- ja silpputyöntekijöiden äänekäs ydinjoukko, prekaariaatti, on tehnyt uuden arvion ay-liikkeen tarpeellisuudesta, sen suoranaisesta välttämättömyydestä.

– Se on oivaltanut, että työelämän parannuksia on mahdoton tehdä ilman ammattiliittojen apua. Mitä tässä enää odotellaan, kun pitäisi toimia yhdessä, hän kannustaa.