Turvallisuusalan ammattilaiset

Turvallisuusala on varsin laaja ja yhteiskunnan kannalta elintärkeä. Turvallisuus koskettaa jokaista kansalaista, ja myös JHL:ssä alue on vahvasti edustettuna.

Kuva: Puolustusvoimat Turvallisuusalan toimijoita

JHL:llä on turvallisuussektorilla jäseniä niin Puolustusvoimissa, Rajavartiolaitoksessa, Tullissa, hätäkeskuksissa, vanginvartijoissa kuin poliisissa ja pelastuslaitoksilla. Jäseniämme ovat myös työsuojelutarkastajat ja ulosotto- ja haastemiehet.

JHL:ään on järjestäytynyt turvallisuusalojen toimijoita eri sektoreilta ja liitto kokoaa eri alojen toimijat yhteen verkostoidensa avulla. Verkostojen tavoitteena on yhtenäistää virka-ja työehtosopimusten tulkintaa, edistää hyviä käytäntöjä sekä löytää keinoja ja vaihtoehtoja eri alojen ammatillisiin haasteisiin.

Kunta-alan erilaisissa palo- ja pelastusalan tehtävissä työskentelee noin 5 000 henkilöä. Heihin sovelletaan kunnallisen teknisen henkilöstön työehtosopimusta.

Valtiolla turvallisuusalalla työskentelee noin 30 000 virkamiestä ja työntekijää. Valtion turvallisuusalan henkilöstöön sovelletaan valtion yleistä virka- ja työehtosopimusta sekä virastokohtaisia tarkentavia virka- ja työehtosopimuksia.

Ammatillista koulutusta 2017

Turvallisuusalojen opintopäivät 2 pv. 22.-23.11 JHL-opisto

Turvallisuusalan esite

Tutustu JHL:n päivitettyyn Osaajana valtion turvallisuusalalla -esitteeseen. Löydät turvallisuusalan esitteen Materiaalipankin sivulta Muut materiaalit.

Ammatillisen edunvalvonnan ja koulutuksen asioissa sinua auttavat

Lähin aluetoimisto, sopimustoimitsijat Mikko Siljander, Jorma Viiala ja Jussi Päiviö.

Turvallisuusala Facebookissa

facebookicon.gif : 3 kB - osallistu keskusteluun!
www.facebook.com/JHLTurvallisuusalat

Alan työpaikkoja

  • poliisilaitokset
  • hätäkeskukset
  • vankilat/rikosseuraamuslaitoksen yksiköt
  • tulli
  • merivartiolaitos
  • palokunnat
  • aluehallintovirastot
  • oikeushallinto (ulosottomiehet ja haastemiehet)
  • puolustushallinto

Päivitetty: 8.3.2017

Uusimmat päivitykset

18.8.2017 Suomeksi » Jäsensivut » Omat JHL-sivut » Ammattialasivut » Puhdistus- ja ravitsemispalvelut » Puhtauspalvelualan verkosto
18.8.2017 Suomeksi » Sopimukset » Kunta-alan sopimukset » KVTES - kunta-alan sopimus
17.8.2017 Suomeksi » Jäsenyys » JHL:n jäsenedut » JHL:n lomapaikat » Lomapaikkojen varaus
17.8.2017 Suomeksi » JHL-tieto » Avoimet työpaikat
17.8.2017 Suomeksi » Sopimukset » Yksityisten alojen sopimukset » Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus » Sosiaalialan kohdeviestit jäsenille
16.8.2017 Suomeksi » Jäsensivut » Omat JHL-sivut » Jäsenkirje Pointti
11.8.2017 Suomeksi » Työelämä » Ammattialatoiminta » Sote-alojen ammatillinen kärkihanke » Sote-festarit
9.8.2017 Suomeksi » Työelämä » Ammattialatoiminta » Sote-alojen ammatillinen kärkihanke
9.8.2017 Suomeksi » Työelämä » Ammattialatoiminta » Varhaiskasvatus
7.8.2017 Suomeksi » Aluetoimistot » Oulu ja Kajaani