Näin JHL rakentuu
JHL:ssä ylintä päätösvaltaa käyttää 120 jäseninen edustajisto. Se muodostuu 101:sta kunta-alan, 18:sta valtion ja hyvinvointialojen sekä yhdestä kirkon sopimusalan edustajasta. Yhteisöjäsenliitoilla on edustajiston kokouksissa omat edustajansa.
Hallitus. JHL:n hallituksessa on 25 jäsentä. Sen muodostavat liiton puheenjohtaja, toimialajohtaja, 19 kunta-alan ja neljä valtion ja hyvinvointialojen edustajaa.
Päätöksenteossa valmistelevina eliminä toimivat työvaliokunta (8+sihteeri) ja johtoryhmä (13+sihteeri).
Keskustoimisto sijaitsee Helsingissä ja 11 aluetoimiston toimipisteet kaikkiaan 14:llä paikkakunnalla.
Yhdistykset muodostavat JHL:n rungon. Jokainen JHL:läinen kuuluu johonkin liiton noin 670:sta yhdistyksestä.
Yhteisöjäsenliitot ovat yhdistäneet liittojensa edunvalvonnan JHL:n kanssa. Nykyiset yhteisöjäsenet ovat valtion ammattiliittoja, jolloin mm. neuvottelutoiminta käydään JHL:n kautta.
Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa palvelee JHL:n jäseniä työttömyysturvaan liittyvissä asioissa. Kassalla on oma hallitus ja edustajisto.
Raseborg-opisto on JHL:n omistama koulutuskeskus. Merkittävä osa liiton koulutuksesta jäjrestetään Karjaalla sijaitsevassa opistossa.
