Työntekijän aakkoset
A
Ammattiliittoon kannattaa liittyä jo opiskelujen ollessa kesken, koska jäsenenä Sinulla on ammattiliiton tuki ja apu aina käytettävissä – olitpa kesätöissä tai harjoittelujaksolla.
Ansiosidonnainen päiväraha on palkkaan suhteutettu työttömyyskassan maksama päiväraha, jota saa työtön työttömyyskassan jäsen työttömyyden kohdatessa.
B
Bruttopalkalla tarkoitetaan työsopimuksessa sovittua mahdolliset lisät (esimerkiksi yölisä, sunnuntailisä ja iltatyölisä) sisältävää peruspalkkaa, josta ei vielä ole vähennetty palkan sivukuluja, kuten veroja ja työeläkemaksuja.
C
Curriculum Vitae eli CV on lyhyt listaus aiemmista työpaikoista, opinnoista, harrastuksista ja erityisosaamisista. CV pyydetään usein työhakemuksen liitteenä ja vinkkejä sen kasaamiseen
löydät täältä.
D
Duunari on usein fyysistä työtätekevä työläinen, esimerkiksi puistotyöntekijä tai rakennustyöntekijä. Nimitys mielletään helposti halventavaksi.
E
Edunvalvonta pitää huolen ammattiliiton jäsenten työehdoista. Työpaikoilla luottamusmies ja ammattiliiton jäsenet kohentavat yhdessä työsuhteiden ehtoja, mikä on helppoa isolla porukalla.
Epätyypilliset työsuhteet ovat määräaikaisia työsuhteita, esimerkiksi osa-aikaisia työsuhteita, freelancer-töitä ja keikkatöitä.
F
Fyysinen työ on lihaksia, niveliä ja kehoa rasittavaa työtä, jossa samat liikkeet toistuvat, esimerkiksi tavaroiden nostelu, kumartelu, kyykkiminen tai vetäminen.
H
Henkilöstön edustaja on työntekijöiden valitsema ja hän osallistuu yrityksen päätöksentekoon yritysjohdon kanssa.
I
Irtisanomisaika on työsopimuksessa sovittu ja sitä noudattavat sekä työnantaja että työntekijä työsuhteen päättyessä. Irtisanomisaika on vähintään kaksi viikkoa eli 14 vuorokautta ja usein enintään puoli vuotta.
J
Julkinen ala käsittää kaikki verovaroin ylläpidettävät valtion ja kuntien palvelut, esimerkiksi terveyskeskukset, työvoimatoimistot ja poliisi .
K
Koeaika on työsuhteen alkuun sovittava enintään 4 kuukauden jakso, jona sekä työntekijä että työnantaja voi päättää työsopimuksen ilman irtisanomisaikaa ja -perusteluja.
L
Lomautus on työnantajan päätöksen mukainen ajanjakso, jolla
työnteko ja palkanmaksu ovat keskeytyneet tilapäisesti.
Luontoisedut ovat palkan lisäksi tulevia verotettavia etuuksia, joiden kustannuksista osan työnantaja kattaa, kuten lounasetu.
Luottamusmies on
työntekijöiden valitsema edustaja työpaikalla ja lähin yhteyshenkilö sekä ammattiliittoon että työpaikan ongelmien ratkomiseen. Usein eri työntekijätasoilla on omat luottamusmiehet.
M
Määräaikainen työsopimus on tietylle ajanjaksolle määräajaksi tehty työsopimus, esimerkiksi tietyn sijaisuuden tai työtehtävän loppuun saattamisen ajaksi. Määräaikaisuudelle pitää olla peruste, jonka tulee näkyä työsopimuksessa. Määräaikaista työsuhdetta ei voi purkaa koeajan jälkeen. Koeaika voi olla enintään puolet määräaikaisen työsuhteen pituudesta, jos esimerkiksi työsuhde on kaksi kuukautta, voi koeaika olla enintään kuukauden.
N
Nettopalkka on palkan sivukulujen(verojen, työeläkemaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun )jälkeen jäljelle jäävä rahasumma.
O
Osa-aikatyötä on vain muutama tunti päivässä tehtävää työtä ja viikossa työtunteja on alle 30.P
Palkka on työnantajan korvaus työntekijälle työstä ja työhön käytetystä ajasta. Jos esimerkiksi työnantaja antaa luovutetun vapaa-ajan vastineeksi työharjoittelijalle lounassetelin tai muun pienimuotoisen korvauksen, on työntekijällä oikeus vaatia työehtosopimuksen mukaista minimipalkkaa pienimuotoisen korvauksen sijaan.
R
Reaalipalkka tarkoittaa palkan ostokykyä, eli kuinka paljon palkalla voidaan ostaa kulloisenkin hintatason mukaisia hyödykkeitä eli tavaroita ja palveluita.
S
Säännöllinen työaika on työaikalain mukaan enintään kahdeksan tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Työehtosopimuksessa (TESissä) voidaan sopia lyhyemmästä työajasta.
T
Työehtosopimus TES on työntekijäjärjestön, kuten JHL:n ja työnantajan ammattijärjestön välinen sopimus alakohtaisista vähimmäistyöehdoista. TESsissä määritellään alan vähimmäispalkat, työajat, lomat ja muut työntekijän saamat edut. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia keskenään aina TESsiä paremmista ehdoista, eivät koskaan huonommista.
U
Ulosmarssilla tarkoitetaan usein työnseisausta, joka on työntekijöiden työtaistelutoimenpide ja painostuskeino. Työntekijät voivat lopettaa työnteon joksikin aikaa ja poistua työpaikalta mielenilmauksena työnantajalle.
V
Vuokratyösuhde muodostuu kun yritys vuokraa työntekijöitään toisen yrityksen palvelukseen. Työntekijä pysyy vuokralle antavan yrityksen palkkalistoilla, vaikka työn johtamisen ja valvonnan hoitaa työntekijän palvelukseensa vuokrannut yritys. Vuokralle antavan yrityksen on huolehdittava palkan maksun lisäksi muista alan TES-ehtojen täyttymisestä.
Y
Yhteistoiminta edistää työnantajan ja henkilöstöryhmien välistä toimintaa, joka perustuu henkilöstölle oikeaan aikaan annettuihin riittäviin tietoihin yrityksen tilasta ja suunnitelmista.
