Uutisarkisto

RSS-syöte

Omassa kodissa työskentelevien perhepäivähoitajien kustannuskorvaukset 2016

11.01.2016 11:59

Kunta-alan Unioni on neuvotellut Kunnallisen työmarkkinalaitoksen kanssa omassa kodissa työskentelevien perhepäivähoitajien kustannuskorvaukset vuodelle 2016. Tulos on Suomen Kuntaliiton suosituksen mukainen.

Kuntaliiton näkemyksen mukaan jo vuoden 2015 kustannuskorvauksia olisi tullut laskea, mutta tuolloin päädyimme pitämään saman tason kuin vuonna 2014. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien alaindeksin kehitys oli marraskuusta 2014 marraskuuhun 2015 -1,38 % . Kokonaisindeksin muutos oli -0,24 %. Koska indeksit ovat miinusmerkkisiä jo toista vuotta peräkkäin, Kuntaliiton näkemys on, että aamiaisen sekä lounaan/päivällisen kustannukset tulevat laskemaan. Tämän vuoksi on päädytty tarkistamaan kustannuskorvauksia hiukan alaspäin.

Vuoden 2016 kustannusten korvaukset

Korvauksen aihe Alle kouluikäinen Koululainen
aamiainen tai välipala tai iltapala 0,73 euroa (-0,02) 0,94 (-0,03)
lounas tai päivällinen 1,72 (-0,05) 2,23 (-0,08)
muu kustannus 1,77 (-0,01) 1,77 (-0,01)

Kuntaliiton yleiskirje 1/2016

Uusimmat päivitykset

18.8.2017 Suomeksi » Jäsensivut » Omat JHL-sivut » Ammattialasivut » Puhdistus- ja ravitsemispalvelut » Puhtauspalvelualan verkosto
18.8.2017 Suomeksi » Sopimukset » Kunta-alan sopimukset » KVTES - kunta-alan sopimus
17.8.2017 Suomeksi » Jäsenyys » JHL:n jäsenedut » JHL:n lomapaikat » Lomapaikkojen varaus
17.8.2017 Suomeksi » JHL-tieto » Avoimet työpaikat
17.8.2017 Suomeksi » Sopimukset » Yksityisten alojen sopimukset » Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus » Sosiaalialan kohdeviestit jäsenille
16.8.2017 Suomeksi » Jäsensivut » Omat JHL-sivut » Jäsenkirje Pointti
11.8.2017 Suomeksi » Työelämä » Ammattialatoiminta » Sote-alojen ammatillinen kärkihanke » Sote-festarit
9.8.2017 Suomeksi » Työelämä » Ammattialatoiminta » Sote-alojen ammatillinen kärkihanke
9.8.2017 Suomeksi » Työelämä » Ammattialatoiminta » Varhaiskasvatus
7.8.2017 Suomeksi » Aluetoimistot » Oulu ja Kajaani