Näin JHL rakentuu

JHL:n organisaatiokaavio

JHL:ssä ylintä päätösvaltaa käyttää 120-jäseninen edustajisto . Siinä on 81 kunta-alan, 33 yksityisten alojen, viisi valtion sekä yksi kirkon sopimusalan edustajaa. Yhteisöjäsenliitoilla on edustajiston kokouksissa omat edustajansa.

JHL:n hallituksessa on 25 jäsentä. Sen muodostavat liiton puheenjohtaja, toimialajohtaja, 17 kunta-alan ja viisi yksityisten alojen edustajaa sekä valtion edustaja.

Päätöksenteossa valmistelevina eliminä toimivat työvaliokunta ja johtoryhmä.

Keskustoimisto sijaitsee Helsingissä ja 11 aluetoimiston toimipisteet kaikkiaan 13:lla paikkakunnalla.

Yhdistykset muodostavat JHL:n rungon. Jokainen JHL:läinen kuuluu johonkin liiton yli 600:sta yhdistyksestä.

Yhteisöjäsenliitot ovat yhdistäneet liittojensa edunvalvonnan JHL:n kanssa. Nykyiset yhteisöjäsenet ovat valtion ammattiliittoja, jolloin mm. neuvottelutoiminta käydään JHL:n kautta.

Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa palvelee JHL:n jäseniä työttömyysturvaan liittyvissä asioissa. Kassalla on oma hallitus ja edustajisto.

JHL-opisto on JHL:n omistama koulutuskeskus, joka toimii JHL-talossa Helsingissä.

Päivitetty: 9.6.2016

Uusimmat päivitykset

24.2.2017 Suomeksi » Jäsensivut » Aktiivien työkalut » JHL:n hallinnon päätösmuistiot
24.2.2017 Suomeksi » JHL-tieto » Päättäjät ja organisaatio » Edustajisto ja hallitus
24.2.2017 Suomeksi » Opi ja osallistu » Osallistu toimintaan » Nuoriso- ja opiskelijatoiminta » Nuorten ja opiskelijoiden tapahtumat
24.2.2017 Suomeksi » Opi ja osallistu » Osallistu toimintaan » Nuoriso- ja opiskelijatoiminta
24.2.2017 Suomeksi » Työelämä » Ammattialatoiminta » Henkilökohtaiset avustajat
24.2.2017 Suomeksi » Jäsenyys » JHL:n jäsenedut » Lomaetuja ja alennuksia
23.2.2017 Suomeksi » Aluetoimistot » Kaakkois-Suomi » Edustajistovaalit 2017
23.2.2017 Suomeksi » Työelämä » Ammattialatoiminta » Varhaiskasvatus
23.2.2017 Suomeksi » JHL-tieto » Avoimet työpaikat
22.2.2017 Suomeksi » Sopimukset » Yksityisten alojen sopimukset » Henkilökohtaisten avustajien sopimus » Henkilökohtaisten avustajien kohdeviestit