Työelämän pelisäännöt

Työelämä ei ole vapaa temmellyskenttä, vaan työtä ja siihen liittyviä asioita säädellään hyvinkin paljon lainsäädännöllä ja myös epävirallisilla säännöillä.

Työelämän lainsäädäntö on aikanaan syntynyt turvaamaan työn tekemisen kokonaisuutta. Esimerkkinä tällaisesta on työaikalaki ja työsuojeluun liittyvä lainsäädännön kokonaisuus.

Työpaikalla saattaa olla nuoria ja vanhoja työntekijöitä. Heillä on hyvinkin erilaisia tarpeita ja ajatuksia siitä miten työn tekemistä tulisi säädellä. Usein nuoret haluavat tehdä pitkää päivää ja sitten pitää pitkiä vapaita. Ikääntyneemmät työntekijät tietävät että tuollaista tahtia ei välttämättä jaksa vuosikausia. Ikääntyneemmät työntekijät tarvitsevat säännölliset työajat ja tauot jotta jaksavat. Myös viikonloput ovat tärkeitä työkunnon palautumiseen. Nuoret taas palautuvat nopeasti ja viikonloput ovat heille tärkeitä aivan eri tavalla.

Työelämän pelisäännöt asettavat velvoitteita ja oikeuksia sekä työntekijälle että työnantajalle.

Mitä paremmin ollaan tietoisia omista rooleista, sen paremmin yhteisessä työssä pärjätään. Lue lisää pelisäännöistä SAK:n sivuilta.


Päivitetty: 22.2.2012