JHL kampanjoi Tampereella:
Henkilöstö haluaa kehittää Tampereen Ateriaa!
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL aloittaa Tampereen kaupungin johdolle - pormestarille, hallitukselle ja valtuustolle - suunnatun korttikampanjan, jonka tarkoituksena on herättää päättäjät ja kuntalaiset havaitsemaan, että Tampereen Aterian kannattavia toimintoja on kehitettävä yhdessä henkilöstön kanssa, ei suinkaan ulkoistaa ja pilkkoa, kuten nyt ollaan tekemässä.
Tampereen Ateria on tamperelaisten oma ruokapalveluosaaja kouluissa, päiväkodeissa, palvelukeskuksissa, hoitoaloilla, kotipalveluissa ja henkilöstön lounasravintoloissa.
Tampereen kaupunginhallituksen käsittelyyn on 28.11 tulossa esitys, jonka mukaan kannattavuudestaan huolimatta Tampereen Aterian 11 henkilöstöravintolaa ulkoistettaisiin ja että ruokapalvelun ulkoistamista kokeiltaisiin myös joissakin kouluissa ja päiväkodeissa.
- Henkilöstö haluaa kehittää työpaikkaansa kokonaisvaltaisesti eikä palastella sitä osiin. Tampereen Aterian toiminta on kannattavaa. Parempaa tulosta ja palvelua saadaan toimintaa kehittämällä - ei heikentämällä työntekijöiden palkkoja, työehtoja eikä eläkkeitä, sanoo JHL:n Pirkanmaan aluepäällikkö Nina Heikkilä.
Hallituksen käsittelyn jälkeen kaupunginvaltuusto käsittelee Tampereen Aterian tulevia linjauksia 12.12.2011.
JHL kampanjoi Tampereen Aterian kehittämisen puolesta
JHL:n Pirkanmaan aluetoimiston www-sivuilla www.jhl.fi/aluetoimistot/pirkanmaa on avattu sähköinen "Henkilöstö haluaa kehittää Tampereen Ateriaa" -korttikampanja, jolla vedotaan tamperelaisiin päättäjiin, että pilkkomisen ja palkkojen alennuksen sijaan he valitsisivat kehittävän ratkaisun.
- Nettisivumme ovat avoinna kaikille tamperelaisille, ja jokainen voi käydä pistämästä sieltä sähköisen kortin tamperelaispäättäjille, vaikka kaikille heille.
Lisätietoja:
JHL:n Pirkanmaan aluepäällikkö Nina Heikkilä, 040 709 6814
