Ajankohtaista aluetoimistolta

Pirkanmaan aluetoimisto suljettu 17.-18.5.2012

JHL Pirkanmaan aluetoimisto on suljettu helatorstaina 17.5.2012 sekä perjantaina 18.5.2012. Toimisto on avoinna normaalisti jälleen maanantaina 21.5.2012.

Edustajistovaalien tulos muuttui

Keskusvaalilautakunta vahvisti keskiviikkona 16.5. JHL:n edustajistovaalien tuloksen. Tarkistuslaskennassa tapahtui kaksi muutosta; toinen Pirkanmaan, toinen Pääkaupunkiseudun vaalipiirissä.

Pirkanmaalla edustajistoon nousee kunta-alan Pirjo Ilomäki. Hän pudotti valittujen listoilta valtion sopimusalan Minna Minkkisen.

Poliittisiin voimasuhteisiin tulos ei vaikuta. Pirkanmaalla Ilomäki ja Minkkinen olivat molemmat vasemmiston ja sitoutumattomien listalla.

JHL:n uusi edustajisto
----------------------------

Pirkanmaalta 11 ehdokasta JHL:n edustajistoon

Eilen päättyneissä vaaleissa Suomen suurimman ammattiliiton JHL:n edustajistoon Pirkanmaan vaalipiiristä valittiin 11 ehdokasta. Valituista 6 on naisia ja 5 miehiä. Vaalipiirin ääniharava oli Arja Uusikartano Ylöjärveltä. Hän sai ääniä 312. Kaikkiaan JHL:n vaaleissa Pirkanmaalla oli 91 ehdokasta.

Eniten paikkoja Pirkanmaan vaalipiirissä sai Sosiaalidemokraattien ja sitoutumattomien vaaliliitto, 7 paikkaa. Vasemmiston ja sitoutumattomien vaaliliitto sai 4paikkaa. Muita vaaliliittoja ei Pirkanmaan vaalipiirissä ollut.

Sosiaalidemokrtaatit ja sitoutumattomat

Valitut
Pohjola Tuula
Pietilä Tarja
Mattila Tero
Suntila Mirja
Savikko Pertti
Ristamäki Tapio
Haglund Jarmo

Varalla
Ruuskanen Jukka
Lammi Eila
Anttonen Matti
Kainukangas Jouni
Parkkali Eija
Nieminen Jaana
Lohiranta Mirva
Peltoniemi Anneli

Vasemmisto ja sitoutumattomat

Valitut
Uusikartano Arja
Sahi Merja
Lötjönen Jorma
(Minkkinen Minna) keskusvaalilautakunnan 16.5. vahvistaman tuloksen mukaan edustajistoon nousee Pirjo Ilomäki

Varalla
Ilomäki Pirjo
Ponkiniemi Vilho
Malinen Ritva
Villberg Timo
Suutari Pekka

-----------------

Tampereen Aterian henkilöstöravintolat ulkoistetaan

(13.3.2012) Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 12. maaliskuuta yhdentoista Tampereen Aterian henkilöstöravintolan ulkoistamisen. Aterian organisointitapaa selvittäneen ohjausryhmän esitys hyväksyttiin äänin 35-32. Ulkoistus koskee 38:a Aterian noin 550 työntekijästä.

tateria144.jpg : 15 kB JHL kampanjoi Tampereen Aterian kokonaisvaltaisen kehittämisen puolesta. Sekä liitto että Tampereen Aterian henkilöstö olivat sillä kannalla, ettei menestyvää liikelaitosta olisi pitänyt pilkkoa, vaan kehittää sen toimintaa kokonaisvaltaisesti, olemassa olevien vahvuuksien ja ammattitaidon pohjalta. Myös Tampereen yhteisjärjestö JHL vaati henkilöstöravintoloiden säilyttämistä kaupungin omana työnä.

- Valtuusto siunasi ohjausryhmän esityksen kokonaan. Se merkitsee paitsi henkilöstöravintoloiden ulkoistamista myös lupaa kokeilla ulkoistamista päiväkoti- ja kouluruokailujen tuottamisessa. Näen ilmiselvänä uhkana, että kaupungin tuottava liikelaitos, Tampereen Ateria, pilkotaan pala palalta yksityiselle bisnekselle, sanoo JHL:n Pirkanmaan aluepäällikkö Nina Heikkilä.

Tiukan äänestystuloksen Heikkilä laskee aktiivisen kansalaistoiminnan ansioksi.

- Liiton ja Aterian työntekijöiden aktiivinen toiminta, postikorttikampanja, nettiadressi, ulosmarssi sekä keskustelut päättäjien kanssa tuottivat siinä mielessä tulosta, että ulkoistamisesta ei tullut läpihuutojuttua. Kansalaisvaikuttamisella on edelleenkin paikkansa, hän toteaa.

Tampereen Aterian tapauksessa ensimmäisiä häviäjiä ovat henkilöstöravintoloiden työntekijät.

- Ulkoistaminen merkitsee työntekijöiden palkkojen pienenemistä ja työehtojen heikentymistä. Näin käy, koska sopimus vaihtuu palvelulaitosten PTY:n sopimuksesta majoitus- ja ravitsemusalan sopimukseen. JHL järjestää ravintoloissa työskenteleviälle jäsenistölleen oman tilaisuuden jossa kerrotaan, miten valtuuston tekemä päätös vaikuttaa työsuhteen ehtoihin, Heikkilä sanoo .

- Organisointitapaa selvittäneen ohjausryhmän suunnitelmat ja laskelmat ulottuvat vuoteen 2023 saakka. Silti henkilöstövaikutuksia ei ole kokonaisuudessaan ole arvioitu lainkaan. Tämä väistämättä tulee herättämään levottomuutta Aterian työntekijöissä, Heikkilä huomauttaa.

-------------------------

Tampereen Aterian henkilöstöravintoloiden ulkoistamisesta ei päätöstä

(14.2.2012) Tampereen Aterian henkilöstöravintoloiden ulkoistaminen jätettiin pöydälle maanantai-illan Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa. Asian pöydälle jättämistä esitti sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi. Valtuusto oli yksimielisesti päätöksen lykkäämisen kannalla. Asian käsittelyä jatketaan maaliskuun kokouksessa.

JHL on kampanjoinut Tampereen Aterian kokonaisvaltaisen kehittämisen puolesta. Sekä liitto että Tampereen Aterian henkilöstö ovat olleet sillä kannalla, ettei menestyvää liikelaitosta pitäisi pilkkoa. Henkilöstöravintoiden ulkoistaminen merkitsisi työntekijöiden palkkojen pienenemistä ja työehtojen heikentymistä.

Myös Tampereen yhteisjärjestö JHL on vaatinut henkilöstöravintoloiden säilyttämistä kaupungin omana työnä. Yhteisjärjestöllä oli nettiadressi, joka luovutettiin päättäjille eilen maanantaina ennen Tampereen kaupunginvaltuuston kokousta. Adressin oli allekirjoittanut lähes 1 200 henkilöä.

-------------

1176 Allekirjoitti adressin henkilöstöravintoloiden puolesta 

(13.2.2012) Tampereen Yhteisjärjestö JHL ry:n esittämän vaatimuksen henkilöstöravintoloiden säilymisestä kaupungin omana työnä on  allekirjoittanut 1 176 henkilöä. Tämä adressi luovutetaan tänään 13.2.2012 ennen Tampereen valtuuston kokousta Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivaiselle ja ryhmänjohtajille.

Asiakashaastatteluista käy ilmi, että henkilöstöruokailu on merkittävä hyvinvoinnin ylläpitäjä. Asiakastyytyväisyys on 73 %. Laadun arvioinnissa Tampereen adressi_003.jpg : 33 kB Ateria on samalla tasolla kuin suurimmat yksityiset palvelutuottajat. Keittiötilojen  ja ravintolatilojen kustannustavoitteet on saavutettu. Talousarvion perusteella henkilöstöravintolat tuottavat liikeylijämää 1,7 % liikevaihdosta. Liiketoiminnan volyymi on 2,9 miljoonaa euroa.

Tampereen Aterian henkilöstöruokailun ulkoistamista esitetään, vaikka sillä ei saavuteta kustannussäästöjä. Ulkoistamista perustellaan strategisella keskittymisellä Tampereen Aterian suurimpiin asiakasryhmiin. Tampereen kaupunki ei ole edellyttänyt työehtojen turvaamista liikkeenluovutuksen yhteydessä. Tämä tarkoittaa, että henkilöstöravintoloiden työntekijöiden kuukausiansiot ja lomaetuudet pienenevät tuntuvasti, jopa satoja euroja.

Yksityiset henkilöstöravintolat noudattavat Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton työehtosopimusta. Siinä palkat, työaikamääräykset ja lomamääräykset ovat kunta-alan sopimusta heikommat. Työsopimusten erot ovat Tampereen Aterian kilpailukykyraportin mukaan 13 – 20 % alle viiden vuoden työsuhteissa ja 21 – 27 % yli 20 vuoden työsuhteissa. Lisäksi Tampereen kaupungin maksamat lisäeläkkeet jäisivät siirtyviltä työntekijöiltä saamatta.

Henkilöstöravintoloiden adressi_006.jpg : 28 kB ulkoistaminen tarkoittaa merkittäviä heikennyksiä työntekijöiden työehtoihin. Mitään taloudellista tai toiminnallista tarvetta siihen ei ole. Päättäjien tuleekin säilyttää Tampereen Aterian henkilöstöravintolat osana Tampereen Ateriaa.

Ehdokaslistat vahvistettu

Pirkanmaalla 91 EHDOKASTA JHL:N VAALEISSA

Suomen suurimman ammattiliiton JHL:n edustajistoon pyrkii Pirkanmaan vaalipiiristä 91 ehdokasta. Kaikkiaan JHL:n vaaleissa on 1 160 ehdokasta, joista 120 valitaan edustajistoon suoralla jäsenvaalilla maaliskuussa. Ehdokaslistat vahvistettiin torstaina 9. helmikuuta.

JHL:n vaaleissa on yksitoista alueellista vaalipiiriä. Vaaleihin osallistuu viiden poliittisen vaaliliiton lisäksi kaksi muuta vaaliliittoa ja kymmenkunta yksittäistä ehdokasta. Pirkanmaan vaalipiirissä ehdokkaita ovat asettaneet Sosialidemokraattien ja sitoutumattomien vaaliliitto (57), Vasemmiston ja sitoutumattomien vaaliliitto (34).

Naisia Pirkanmaan ehdokkaista on 50,5 prosenttia. Nuorin ehdokas on 24 -vuotias ja vanhin 63 -vuotias. Eniten ehdokkaita on ikäryhmässä 50-59 -vuotiaat; heitä on 39. Alle 30-vuotiaita on ehdolla kolme.

Äänioikeutettuja JHL:n jäseniä Pirkanmaalla on 21451. Edustajistovaalit käydään 12.3.-28.3.2012. Vaaleissa voi äänestää sähköisesti tai postitse. Uusi edustajisto järjestäytyy 5.-7.6.2012 Helsingissä. Silloin muun muassa valitaan liitolle johto.

Liiton vaalikampanjan tunnus on Ja Hyvinvointi Lisääntyy. Ehdokkaisiin pääsee tutustumaan vaalikoneella, joka avataan ensi viikolla osoitteessa www.jhl.fi

Katso tästä EHDOKKAAT

Kampanjointi Tampereen Aterian puolesta jatkuu

818.1.2012) Nettikorttikampanja Tampereen Aterian kokoanisvaltaisen kehittämisen puolesta jatkuu.Kortilla vedotaan Tampereen päättäjiin, että kaupungin omistamaa Tampereen Ateriaa ei ryhdyttäisi pilkkomaan osiin ulkoistamalla toimintoja.

Kampanjan tukena on myös sähköinen adressi, jossa vaaditaan työn säilyttämistä kaupungin omistamalla liikelaitoksella.

- Nettisivumme ovat avoinna kaikille tamperelaisille, ja jokainen voi käydä pistämästä sieltä sähköisen kortin tamperelaispäättäjille, vaikka kaikille heille, ja allekirjoittamassa adressin, kannustaa Pirkanmaan aluepäällikkö Nina Heikkilä.

Valtuustoon asia tulee 13.2.2012.

-------------------

Tampereen kaupunginhallitus esittää henkilöstöravintoloiden kilpailuttamista

(10.1.2012) kortti180tre.jpg : 18 kB Tampereen kaupunginhallitus on kokouksessaan maanantaina 9.1. käsitellyt Tampereen Aterian Liikelaitoksen organisointitapaa ja esittää kaupunginvaltuustolle henkilöstöravintoloiden kilpailuttamista.

Kaupunginhallituksen enemmistön äänin Tampereen Ateria Liikelaitoksen organisointitavan selvityksen loppuraportti merkitään tiedoksi, ja Tampereen Ateria Liikelaitoksen muuta palvelutoimintaa kehitetään ohjausryhmän loppuraportissa esittämien linjausten ja jatkotoimenpiteiden mukaisesti. Kaupunginhallitus esittää valtuuston päätettäväksi, että Tampereen Ateria Liikelaitoksen henkilöstöravintolapalvelut kilpailutetaan ja sen yhteydessä tehdään henkilöstöravintoloiden henkilöstön liikkeenluovutus.

Kaupunginhallituksen jäsen Pekka Salmi (sd) esitti, että Tampereen Aterian Liikelaitoksen organisaatiota kehitettäessä ei palveluja ulkoisteta, mutta esitys kaatui äänin 7-4.

Leena Rauhalan teki toivomusponnen mukaisesti kaupunginhallitusta informoidaan Tampereen Ateria Liikelaitoksen palvelutoiminnan kehittämisestä.

Oman kantasi voit ilmaista nettiadressilla tai -kortilla

Henkilöstöravintolapalveluiden ulkoistamista voit vastustaa nettiadressissa. Adressissa vaaditaan, että Tampereen kaupunki säilyttää henkilöstöravintolat kaupungin omana työnä ja se tullaan luovuttamaan poliittisille päättäjille ennen valtuuston kokousta. Nettiadressiin pääset tästä.

Nettikorttikampanja Tampereen Aterian kokoanisvaltaisen kehittämisen puolesta jatkuu JHL:n Pirkanmaan aluetoimiston sivuilla. Kortilla vedotaan Tampereen päättäjiin, että kaupungin omistamaa Tampereen Ateriaa ei ryhdyttäisi pilkkomaan osiin ulkoistamalla toimintoja.

Kortissa kehotetaan päättäjiä kehittämään organisaation toimintaa kokonaisvaltaisesti, lähtökohtana nykyisen organisaation vahvuudet ja ammattitaito.

-------------------------------------------

Korttikampanja Tampereen Aterian
kokonaisvaltaisen kehittämisen puolesta jatkuu

tateria144.jpg : 15 kB (2.12.2011) Nettikorttikampanja Tampereen Aterian kokoanisvaltaisen kehittämisen puolesta jatkuu JHL:n Pirkanmaan aluetoimiston sivuilla. Kortilla vedotaan Tampereen päättäjiin, että kaupungin omistamaa Tampereen Ateriaa ei ryhdyttäisi pilkkomaan osiin ulkoistamalla toimintoja.

Kortissa kehotetaan päättäjiä kehittämään organisaation toimintaa kokonaisvaltaisesti, lähtökohtana nykyisen organisaation vahvuudet ja ammattitaito.

- Nettisivumme ovat avoinna kaikille tamperelaisille, ja jokainen voi käydä pistämästä sieltä sähköisen kortin tamperelaispäättäjille, vaikka kaikille heille, kannustaa Pirkanmaan aluepäällikkö Nina Heikkilä.

Tampereen kaupunginhallitus käsittelee Tampereen Aterian organisoinnista tehtyä loppuraporttia uudelleen maanantaina 5. joulukuuta, edellisessä kokouksessaan se jätti asian pöydälle.

Raportissa esitetään, että Tampereen Aterian 11 henkilöstöravintolaa ulkoistettaisiin ja ulkoistamista kokeiltaisiin myös joidenkin koulujen ja päiväkotien ruokahuollossa.

Henkilöstön mielestä asian käsittelylle ja päätöksenteolle on annettava kunnolla aikaa. Näin muun muassa siksi, koska raportissa ei ole arvioitu henkilöstövaikutuksia kokonaisuudessaan, vaikka suunnitelmat ulottuvat vuoteen 2023 asti.

Kannatettavana ehdotuksena henkilöstö pitää kokonaisvastuumallin toteuttami¬sta ja keskitettyyn tuotantomalliin siirtymistä. Ne ovat hyvin perus¬teltuja ja henkilöstön kannalta oikein toteutettuna turvallisia.

-------------------------------------------

Tampereen Aterian henkilöstö marssi ulos

tampereen_ateria144.jpg : 25 kB (22.11.2011)Tampereen Aterian JHL:läisen henkilöstön ulosmarssi työpaikoiltaan tiistai aamuna 22. marraskuuta sujui aamulla rauhallisesti. Mielenilmaukseen osallistuivat henkilöstöravintoloissa sekä koulu- ja päiväkotiruokailussa työskentelevä henkilöstö. Tampereen keskustorille aamupäivällä kokoontui reilu 300 mielenilmaukseen osallistujaa.
Lue koko uutinen

Katso myös: Toimialajohtaja Pirjo Mäkinen: Työehtoshoppailulle pantava piste

--------------------------------

Tampereen Aterian työntekijöiden mielenilmaus huomenna tiistaina 22.11.

Työntekijät marssivat aamulla ulos Tampereen Aterian työpaikoilta

kortti180tre.jpg : 18 kB (21.11.2011) Tampereen Aterian JHL:läinen henkilöstö toimeenpanee mielenilmauksen työpaikoillaan huomenna tiistaina 22.11. klo 8.30 – 12.30.

Mielenilmauksella vastustetaan Tampereen Aterian henkilöstöravintoloiden ulkoistamista ja tuetaan ruokapalvelujen kehittämistä omana työnä. Kyseessä on poliittinen mielenilmaus, jolla halutaan vaikuttaa Tampereen kaupunginhallituksen ja –valtuuston päätöksiin.

Mielenilmaus tulee vaikuttamaan henkilöstöravintoloissa sekä koulu- ja päiväkotiruokailussa lounasaikaan, koska keittiöillä ei ole tekijöitä. Sairaalat ja vanhainkodit on rajattu mielenilmauksen ulkopuolelle.

Tampereen Aterian henkilöstö ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL pahoittelevat mielenilmauksesta lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen aiheutuvaa haittaa.

JHL:n mielenmaukseen liittyvä toritapahtuma alkaa Tampereen keskustorilla tiistaina klo 10.00. Tarjolla hernekeittoa ja riisipuuroa.

Lue koko uutinen

---------------------------------

JHL kampanjoi:

Henkilöstö haluaa kehittää Tampereen Ateriaa

(17.11.2011) JHL on aloittanut Tampereen kaupungin johdolle - pormestarille, hallitukselle ja valtuustolle - suunnatun korttikampanjan, jonka tarkoituksena on herättää päättäjät ja kuntalaiset havaitsemaan, että Tampereen Aterian kannattavia toimintoja on kehitettävä yhdessä henkilöstön kanssa, ei suinkaan ulkoistaa ja pilkkoa, kuten nyt ollaan tekemässä.

Lue lisää aiheesta Tampereen Ateria

Lähetä kortti Tampereen päättäjille. Osallistu, vaikuta!

---------------------------------------

Poliisipalvelujen tila huolestuttaa Tampereen poliiseja

JHL:n Tampereen poliisien yhdistys on erittäin huolissaan poliisipalvelujen tulevaisuudesta. Valtion tuottavuusohjelma kuristaa toimintamahdollisuuksia, kun määrärahoja on supistettu vuosi toisensa jälkeen.

Pirkanmaan poliisilaitoksen alueella säästötoimet uhkaavat jo poliisin palvelujen edes kohtuullisen nopeaa ja tasapuolista saamista, yhdistys toteaa. Määrärahojen niukkuus on johtamassa siihen, ettei määräaikaisia palvelussuhteita jatketa sitten kun ne päättyvät ja jäljelle jäävä henkilöstö yrittää selvitä koko ajan lisääntyvistä tehtävistä.

- Kansalaiset ovat monessa yhteydessä tuoneet esiin toiveen, että poliisin näkyvä läsnäolo lisääntyisi ja toisi näin turvallisuudentunnetta asuinympäristöön. Poliittisen päätöksenteon seurauksena näitä toiveita ei kuitenkaan voida toteuttaa, vaikka niin pitäisi olla, yhdistyksestä todetaan.




Päivitetty: 16.5.2012

evaalit200.jpg : 11 kB

    
Liity jäseneksi

Tervetuloa JHL Pirkanmaan aluetoimiston sivulle

Aluetoimisto neuvoo, auttaa, opastaa ja kouluttaa paikallisia toimijoita ja yhdistyksiä järjestö- ja sopimusasioissa, sekä työttömyysturvaan ja muihin palvelussuhteeseen liittyvissä kysymyksissä. Vastaamme JHL:n alueellisesta koulutustoiminnasta ja opiskelijoille suunnatusta toiminnasta.

Antakaa vinkkejä, kommenttejä ja toiveita miten sivujamme pitäisi kehittää. Olemme palveluksessanne!