Työnantajille JHL:n jäsenmaksuista
Vuonna 2013 kokonaisjäsenmaksu säilyy edellisvuoden tasolla: se on 1,33 prosenttia palkansaajan kaikista ennakonpidätyksen alaisista palkkatuloista ja siihen rinnastettavista tuloista. Jäsenmaksu peritään myös lomarahasta ja lomaltapaluurahasta sekä työsuhteen päättyessä lomakorvauksesta.
Perityt jäsenmaksut tilitetään tileillemme palkanmaksukausittain.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n jäsenet toimittavat työnantajalle jäsenmaksujen perintävaltakirjan.
JHL:n vapaajäsenyyden saavuttaneet jäsenet:
Perittävä työttömyyskassan jäsenmaksu v. 2013 on 0,28 % ennakonpidätyksen alaisesta ansiotulosta. Myös työttömyyskassan jäsenmaksu pysyy siis samalla tasolla kuin vuonna 2012.
Jäsenkohtaiset selvitykset
JHL:n liittonumero on 016. Palkanlaskentajärjestelmiin ei tarvitse enää liiton vuoksi tallentaa jäsenen yhdistyksen numeroa jäsenmaksujen tilityksiä varten, sillä tämä tieto on JHL:n omassa rekisterissä. Mikäli palkanlaskentaohjelmisto numeroa kuitenkin edellyttää, voidaan käyttää numerosarjaa 000.
Jäsenkohtaiset selvitykset perityistä jäsenmaksuista pyydämme lähettämään neljännesvuosittain, seuraavan kuukauden 15:een päivään mennessä. Tilittäjänumeron käyttö selvitystiedoissa on ehdottoman tärkeää.
Liiton vapaajäsenten työttömyyskassan jäsenmaksujen jäsenkohtaiset selvitystiedot pyydämme toimittamaan samassa yhteydessä samalla tietovälineellä kuin varsinaisten jäsenten selvitystiedot.
Toivomme selvitystiedot ensisijaisesti konekielisessä muodossa. Lisäinformaatiota konekielisen aineiston lähettämisestä saa VM:n sivustolta http://www.tieke.fi/tyvi/ ja yhteyshenkilöiltämme.
Liitolle selvitystietoja toimittavat ensisijaisesti seuraavat operaattorit: Itella, Aditro ja Logica. Niiden työnantajien, jotka tilittävät jäsenkohtaisilla viitelistoilla, ei tarvitse toimittaa erillisiä selvityksiä.
Mikäli toimitatte jäsenmaksujen selvitystiedot paperilistauksina, lähetetään ne postitse osoitteella:
JHL ry/jäsenmaksut, PL 101, 00531 Helsinki
JHL:n Y-tunnus
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n Y-tunnus on 0116647- 5.
Mikäli palveluksessanne ei ole enää liittomme jäseniä, pyydämme ilmoittamaan siitä yhteyshenkilöillemme.
Lomakkeet
Jäsenmaksujen perintävaltuutus.pdf
Kun lomaketta käytetään pelkästään jäsenmaksun perintäsopimuksena täytetään kohdat 1 - 5 ja kohdasta 18 jäsenen allekirjoitukseen saakka. Yhdistyksen allekirjoitusta ei tässä tapauksessa tarvita.
Jäsenmaksujen perintävaltuutuksen peruutuslomake
Työnantajamuutostilanteissa JHL ei liittona edellytä jäseniltään jäsenmaksujen perintävaltuutuksen uusimista vaan valtuutus on mahdollista siirtää "vastaanottavan" uuden työnantajan palkanlaskentajärjestelmään samalla kun muitakin työntekijätietoja siirretään. Lisätietoa yhteyshenkilöiltämme.
Jäsenmaksuperinnän yhteystiedot
- puhelinpalvelunumero on 010 7703 530
- maksupalvelutiimin palveluosoite ta-info@jhl.fi
- henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@jhl.fi
- faksi 010 7703 250
